Kategoria arkisto: Tapahtumat

Lahden Karatelle 18 mitalia Hämeenlinnan Kokoro Cupissa

Hämeenlinnassa kilpailtiin lauantaina 12.11 Kokoro Cupin mestaruuksista alle 18 –vuotiaiden sarjoissa. Osallistujia oli n. 150 jopa kahdestakymmenestä eri seurasta. Lahden Karaten paras menestyjä oli Teemu Orismala, joka sai 10-11 –vuotiaiden katasarjasta (liikesarja) kultaa, ottelusarjasta pronssia ja vielä nuorten joukkuekatasta hopeaa. Tuplamitaleille pääsi myös Samu Saario, joka sijoittui kolmanneksi sekä kata- että ottelusarjassaan. Myös Pyry Tuomela sai pronssiset mitalit sekä katasta että ottelusta omassa ikäsarjassaan. Lotta Tamminen ja Hellen Halttunen toivat kaksoisvoiton 14-17 –vuotiaiden katasarjasta, kun Lotta taisteli sarjavoittoon Hellenin saadessa hopeaa. Myös 10-11 –vuotiaiden tyttöjen katasarjassa saatiin kaksoisvoitto, kun Bess Mänty taituroi sarjavoittoon ja Pihla-Maaria Holmlund taisteli hopealle.
Teemu Saario voitti 7-8 –vuotiaiden katasarjan ja Perttu Raita sijoittui 9 –vuotiaiden katassa toiseksi. 10-11 –vuotiaiden katasarjassa Saku Virtanen tuli kolmanneksi. Seuraavakin ikäluokka (12-13 –vuotiaat) otettiin haltuun, kun Alina Sutinen sai tyttöjen katassa pronssia ja Miko Jalava poikien sarjan pronssin. Björn Kulovuori vahvisti vielä poikien katan mitalisaldoa 10-11 –vuotiaiden poikien pronssilla. Peppi Mänty taisteli toiselle sijalle 8-9 –vuotiaiden ottelusarjassa.
Nuorten katajoukkue (Björn Kulovuori, Teemu Orismala, Miko Jalava) taituroi vielä vaativassa ja näyttävässä joukkuekatassa hopealle.

Liite: Kokorocup 2 tulokset.doc

Ajankohta:
13.11.2011 – 20:30

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/11/13/lahden-karatelle-18-mitalia-hameenlinnan-kokoro-cupissa/

STOCKHOLM KARATE OPEN 2011 5-6.11.2011

Kilpailut olivat seuramme viidelle edustajalle yhtä juhlaa! Lahden Karaten B-ryhmä, johon kuuluvat Esa-Pekka Romppanen, Joni Kolari, Pyry Heiskanen, Riku Salmi ja Nea Mänty urakoivat lauantaina pitkän päivän. Lauantain mitalisaldo tälle tehoviisikolle oli peräti 10 mitalia.
Stockholm Open keräsi kilpailijoita kaikkiaan yli 600 kilpailijaa yhdestätoista eri maasta. Tunnelma kisapaikalla oli mahtava ja samalla hiostava, mutta siihen tehoviisikko on jo tottunut kisamatkoillaan eri puolilla maailmaa.
Lauantaina aamupäivän täytti kata-sarjat, joissa junioreiden 1-6 kyu sarjassa pojat ottivat kolmoisvoiton upeasti tyylitellen. Joni voitti finaalissa Rikun, joten Rikulle hopeaa ja Esa-Pekka vielä täydensi palkintopallin pronssilla. Muita ei päästetty pokaalien makuun. Joni osallistui myös junioreiden avoimeen sarjaan, josta taistellen tuli upeasti pronssia ja ranking-pisteitä.
Naisten junioreiden 1-6 kyu sarjassa Nea kävi lämmittelemässä kultaa, toki hikinen sarja oli kyseessä myös ja siitä jatkui matka välittömästi junioreiden avoimeen sarjaan, jossa taistelu johti finaaliin, jossa oli taipuminen ruotsin Mia Karlssonille, vielä. Siitä kisat jatkuivat Nealla heti seuraavaan sarjaan eli senioreiden 1-6 kyu, josta pitkällisten taistelujen jälkeen tuloksena oli ykkössija. Eli saldona 2 kultaa ja yksi hopea.
Iltapäivällä olivat vuorossa kumite-sarjat. Ensimmäisenä tulessa oli Joni junioreiden -61 kg-sarjassa, jossa hän vakuuttavasti peittosi kaikki vastustajansa. Ensimmäisenä tipahti kyydistä Tanskan Timmi Pedersen pistein 5-1. Seuraavana kaatui ruotsalainen junnu ja finaalissa Norjan Balder Hjerpaasen hyytyi Jonin pyöritykseen 4-1. Viimeisillä sekunneilla Joni vielä pamautti Uramawan Balderin päähän vauhdikkaasti, mutta tuomareiden silmät olivat tällä kertaa liian hitaita tajutakseeen Jonin lentävien jalkojen nopeutta. Selkeä ykkönen ja päällikkö tuo Joni sarjassaan.
Seuraava sarja oli Esa-Pekalle (EP) ja kyseessä juniorit -68 kg. EP tappeli sarjan voiton itselleen. Ensimmäisenä vastassa oli Eestin poika, joka kumarsi EP:lle 1-0, siitä seuraavalle kierrokselle ja vastassa oli Ruotsin Daniel Delwall, joka putosi kontalleen EP:n potkuihin pistein 4-0. Tästä matka jatkuikin finaaliin, jossa vastassa oli Ruotsin Jens Niska. Ja siinä ei kauaa EP:llä mennyt kun hän peittosi Niskan 3-0. Selkeä ykkönen ja päällikkö myös EP omassa sarjassaan.
Pyryn vuoro oli jatkaa matsaamista. Pyryn sarja oli juniorit + 76 kg. Pyry oli liekeissä. Pyry kukisti ensimmäisen vastustuksen 3-0 ja seuraavana vastassa olikin Ruotsin Kalle Dackland. Pyry kuitenkin dominoi ottelua mielin määrin eikä antanut Ruotsin pojan rauhassa edes hengittää. Puuskuttava Kalle tipahti Pyryn käsittelyssä totaalisesti 5-0. Tästä finaaliin, jossa vastaan tuli hieman omituisella tavalla matsaava Norjan Karl Svendsen. Hänestä oli vaikea saada otetta ja Karl pääsi etukädellä yllättämään Pyryn muutaman kerran ja tällä kertaa Pyryn piti tunnustaa pisteet pienemmiksi kuin Norjalaisella vaikka tilanteet olivat totaalisesti toisin. Karl voitti Pyryn 3-0. Mutta päällikkö ja nautiskeleva taistelija tuo Pyry oli.
Sunnuntaina olivat kadettisarjat, joissa Riku näytti parastaan. Tällä kertaa Riku pääsi melkein semifinaaliin asti, mutta edellisen ottelun hän hävisi 1-2 islannin edustajalle ja koska ei ollut keräilyjä, oli meidän kaikkien aika lähteä kotiin isojen pokaalien kera.

Hannu Mänty

Ajankohta:
07.11.2011 – 12:45

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/11/07/stockholm-karate-open-2011-5-6-11-2011/

Tuhannet kiitokset jälleen talkooväelle!

Katanashiai -katakilpailu järjestettiin tänään jo 18. kerran. Mitalisaldo oli huikeat 29 mitalia, joista 11 oli kultaisia. Yleensä olemme tottuneet tuplamitaleihin, mutta tänään seuramme taistelijat toivat kotiin triplamitaleita, WAU!!! Valitettavasti melkein katoavaa kansanperinnettä on hieno kilpailumuoto joukkuekata, jossa seuramme juniorit osoittivat myös tänään osaamistaan, ja perinteen jatkuvuutta. Ei siitä vielä niin kauan ole, kun senseit Heinonen, Virkkunen ja Kirves toivat joukkuekatamitaleita näyttävillä suorituksillaan seuraamme!

Samassa yhteydessä järjestettiin myös alle 17 -vuotiaiden kumitekilpailut. Perjantai-iltana salillamme koulutettiin toistakymmentä uutta toimitsijaa ja huoltajaa, jotka ensikertalaisina antoivat upean taidonnäytteen oppimiskyvystään. Kilpailut sujuivat juohevasti ja kaaviot täyttyivät mestareiden elkein toimitsijapöytien takana. Erityiset kiitokset ansaitsee myös kahvion porukka, joka haali kaikki tarvikkeet ja tarjoilut lahjoituksina!

Seuramme osoitti taas tänään upeaa yhteishenkeä! Näin toimii oikeasti yhteen hiileen puhaltava seura, jossa kaikilla on yhteinen tavoite. Tämän päivän onnistumisesta innostuneina päätimme anoa seuramme järjestettäväksi myös kevään Panda-kisoja!

Lämpimät kiitokset kaikille, myös lääkärille, huoltajille, kilpailijoille, vanhemmille, kilpailun johtajalle, tukijoukoille… ihan jokaiselle yhdessä ja erikseen!

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/11/05/tuhannet-kiitokset-jalleen-talkoovaelle/

Lahden Karate juhli kotikisoissa

Lahden Karate ry järjesti lauantaina 5.11.2011 kansallisen katakilpailun (liikesarja) sekä alle 16v. ottelukilpailun omalla salilla Suurmäenkentän Kamppailuareenalla. Katana-shiai järjestettiin jo 18. kerran. Järjestävän seuran tuloksena oli huikeat 29 mitalia, joista peräti 11 oli kultaisia. Miko Jalava sai ennätykselliset kolme kultaa voittaen sekä katan, joukkuekatan että kumiten (ottelu). Ottelussa Miko oli tyly isäntä, sillä hän voitti kaikki vastustajansa selkeällä piste-erolla, eikä antanut vastustajilleen pistettäkään. Ainoan tiukan vastuksen Mikolle antoi seurakaveri Mikael Ranki, joka joutui lopuksi taipumaan hopealle pistein 2-0. Junioreiden joukkuekatasarjassa oli Miko Jalavan lisäksi mukana Teemu Orismala sekä Björn Kulovuori. Kolme mitalia oli kotiin tuomisina myös Teemu Orismalalla, kun hän sijoittui myös katasarjassaan hopealle ja Björn Kulovuori samassa sarjassa pronssille. Ottelussa Orismala sai hopeisen mitalin.
Triplamitalit nimiinsä sai myös Saku Virtanen voittaen kultaa 10-13 –vuotiaiden katasarjassa, sekä hopeaa saman ikäisten ottelussa. Joukkuekatasarjassa Lahden Karaten II-joukkue (Saku Virtanen, Samu Saario ja Teemu Saario) sijoittui kolmanneksi. Samu Saario voitti lisäksi 11 –vuotiaiden poikien ottelusarjansa.
Tyttöjen (14-15v.) katasarjassa ja ottelusarjassa Lahden Karatelle tuli kaksoisvoitto, kun Hellen Halttunen voitti kultaa katassa ja hopeaa ottelussa. Vastaavasti Lotta Tamminen voitti kultaa kumitessa ja hopeaa katassa. Heta Virkkunen sijoittui toiseksi tyttöjen (10-13v.) katasarjassa Henna Mannisen saadessa pronssia. Manninen sai pronssia myös omassa ottelusarjassaan.
Kolmoisvoitto seuralle tuli tyttöjen (10-13v. alemmat vyöt) katasarjassa, kun Bess Mänty taiteili hienosti sarjavoittoon Alina Sutisen sijoittuessa hopealle ja Pihla-Maaria Holmlundin taistellessa pronssille. Niin ikään 8-9 –vuotiaiden ottelusta ratkesivat kaikki mitalit Lahden Karatelle, kun Pyry Tuomela voitti sarjan, Perttu Raita tuli toiseksi ja Tuomas Köntti ja Kristiina Niemi jakoivat kolmannen sijan.
Niko Paukkola voitti 9-10 –vuotiaiden ottelusarjan, Maria Asikainen voitti 6-7 –vuotiaiden ottelusarjan. Samassa sarjassa Peppi Mänty sijoittui jaetulle kolmossijalle Juho Tuomelan kanssa.

Liite: TULOKSET2011Katanashiai.xls

Ajankohta:
05.11.2011 – 18:00

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/11/05/lahden-karate-juhli-kotikisoissa/

Nuorten SM

Ajankohta:
27.11.2011 – 08:30
Sijainti:
Porin Urheilutalo

Ilmoittaudu mukaan myClubissa.

https://www.lahdenkarate.myclub.fi

Ohessa kutsu.

Liite: NSM-2011 kutsu.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/10/26/nuorten-sm/

Kokoro Cup II

Ajankohta:
12.11.2011 – 09:0015:45
Sijainti:
Hämeenkaaren Urheiluhalli, Hämeenlinna

Katso oheinen kutsu ja ilmoittaudu myClubin kautta.

https://www.lahdenkarate.myclub.fi/events

Liite: Kokoro Cup 12.11.2011.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/10/25/kokoro-cup-ii/

Lahden Karaten ylivoimaa Nurmijärven kansallisessa Nidan-Cup –karatekilpailussa

Nurmijärvellä oteltiin viikonloppuna kansallinen Nidan-Cup –karatekilpailu.

Lahden Karate oli jälleen ylivoimaisesti menestynein seura kolmellatoista mitalillaan.

Parhaat menestyjät olivat taas Esa-Pekka Romppanen ja Joni Kolari, jotka ottivat kiiltävimmät mitalit sekä katassa (liikesarja) että ottelussa (kumite).
Romppanen voitti junioreiden ottelusarjan ja sai hopeaa katassa. Kolarin mitalit menivät päinvastoin, eli kulta katassa ja hopeaa ottelussa. Pojat ottelivat railakkaasti näytöstyyliin voittaen otteluitaan kahdeksan pisteen erolla jo ennen varsinaisen otteluajan päättymistä.

Myös Nea Mänty ja Riku Salmi kuuluvat tuplamitalistien joukkoon. Mänty voitti kadettien katasarjan ja sijoittui naistenkin sarjassa hopealle. Salmi voitti kadettien katasarjan sekä sijoittui miesten katasarjassa kolmanneksi.

Ina Hämäläinen taituroi naisten katasarjan voittoon tottuneesti varmoilla suorituksillaan.
Henna Manninen sijoittui kadettityttöjen sarjassa hopealle ja Lotta Tamminen pronssille, näin varmistaen kaikki sarjan mitalit Lahteen.

Poikien kadettisarjassa Miko Jalava sijoittui toiseksi. Pyry Heiskanen sinetöi junioreiden katasarjan kolmoisvoiton tuomalla vielä pronssisenkin mitalin seuran nimiin.

Liite: 2011-Nurmijärvi Ni-dan cap tulokset.xls

Ajankohta:
24.10.2011 – 17:45

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/10/24/lahden-karaten-ylivoimaa-nurmijarven-kansallisessa-nidan-cup-karatekilpailussa/

Paris Open 2012

Ajankohta:
14.01.2012 – 08:4515.01.2012 – 15:45
Sijainti:
Pariisi

Premier League / Karate 1 – Paris (France) / 14th and 15th January Ilmoittautuminen:
www.lahdenkarate.myclub.fi

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/10/06/paris-open-2012/

Stockholm Open

Ajankohta:
05.11.2011 – 08:3015:30
Sijainti:
Tukholma, Ruotsi

Kilpailut samaan aikaan Katana Shiain aikaan, joten valmentajan lähteminen kilpailuhin mukaan voi olla mahdotonta.

Omatoimimatka!

Ohessa kisakutsu.

Liite: Stockholm Open 2011 invitation.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/10/06/stockholm-open/

LAHTELAISTEN KARATEKOIDEN MITALIJUHLAA SIPOOSSA 1.10.2011

Lahden Karate oli totuttuun tapaan menestynein seura Sipoon juniorikansallisissa kilpailuissa ja otti nyt kaikki ikäluokat haltuun.

Seura kahmi nimiinsä peräti 20 mitalia.
Tuplamitaleille ylsi hienosti taituroiden Bess Mänty, joka voitti 10-11 –vuotiaiden katasarjan ja sijoittui ottelussa kolmanneksi.

Myös Lotta Tamminen sijoittui 14-15 –vuotiaiden sarjassa hopealle sekä katassa (liikesarja) sekä kumitessa (ottelu).

Kaksi mitalia oli kotiintuomisina myös Pyry Tuomelalla, joka sijoittui hopealle alle 10 –vuotiaiden ottelusarjassa sekä pronssille katasarjassa.

Miko Jalava kuului myös tuplamitalistien joukkoon, kun hän taisteli tiensä voittoon 12-13 –vuotiaiden ottelusarjassa, sekä sjoittui toiseksi 12-13v. katasarjassa.

Kristiina Niemi voitti alle 10 –vuotiaiden ottelusarjansa seurakaveri Peppi Männyn sijoittuessa kolmanneksi.
Henna Manninen toi pronssisijan 12-13 –vuotiaiden ottelusta, samoin kuin Perttu Raita alle 10 –vuotiaiden sarjasta.

Niko Paukkola otteli rohkeasti 10-11 –vuotiaiden sarjassa suoriutuen hienosti hopeasijalle.

Katassa 14-15 –vuotiaat tytöt rohmusivat sarjan kolmoisvoiton, kun Lotan lisäksi Nea Mänty voitti kultaa varmoilla suorituksillaan Hellen Halttusen sijoittuessa kolmanneksi.

Pihla-Maaria Holmlund ylsi myös pronssille 10-11 –vuotiaiden katasarjassa.
Poikien katasarjat olivat Lahden Karaten kultajuhlaa useammassa ikäluokassa, kun kirkkaimmat mitalit roikkuivat Teemu Saarion, Saku Virtasen ja Teemu Orismalan kaulassa. Mikael Niemi kamppaili myös kolmanneksi 10-11v. katasarjassa.

Liite: sipoo-tuloslistaus 2011 (2).pdf

Ajankohta:
01.10.2011 – 20:15

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/10/01/lahtelaisten-karatekoiden-mitalijuhlaa-sipoossa-1-10-2011/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close