Kategoria arkisto: Ryhmät

Joulutauko

Ajankohta:
19.12.2012 – 15:3006.01.2013 – 15:30
Sijainti:
Suurmäen kamppailuareena ja koulut

Harjoitukset peruttu tällä aikavälillä.
Jatkuu taas normaalisti 7.1.2013

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/12/04/joulutauko-5/

Junnujen treenit/treenaaminen

Junioreiden harjoitteluun ja vyötesteihin tarkennusta.

Junioreiden tulee käydä normaaliharjoituksissa keskimäärin yhden kerran viikkossa, vaikka muita erikoistreenejä olisikin useampi harjoituskerta viikkossa. Erikoisharjoitukset merkitään harjoituskirjaan tähdellä ja valmentajan nimikirjaimilla.

Näin voidaan taata vyökokeisiin osallistuminen ja oikean pohjatyön tekeminen tulevaisuuden harjoittelua ja edistymistä ajatellen.

Juniorit jotka ovat yli 12 -vuotiaita ja vähintään oranssin vyön saavuttaneita voivat osallistua kerran viikossa aikuisten harjoituksiin muiden harjoitusten ohella, jotta kynnys siirtyä aikuisten harjoituksiin n. 14 -vuoden ikäisenä olisi pienempi.

Tapauskohtaisesti juniori voi suorittaa tasovyökokeen ja siirtyä aikuisten ryhmään jo ennen kun on täyttänyt 14 -vuotta, mikäli hän on niin edistynyt ja koetaan että kehittyminen muuten estyy.

Keskiviikon harjoitukset kamppailuareenalla klo 18:00-19:30 on tarkoitettu katasta innostuneille vähintään keltaisen vyön haltijoille jotka haluavat mahdollisesti kilpailla jossakin vaiheessa, jolleivat jo kilpailekin.

Torstain mm-kataryhmän harjoitukset kamppailuareenalla klo 19:30-21:00 on tarkoitettu katakilpailuissa aktiivisesti käyville mm-ryhmäläisille, joilla on vähintään oranssivyö ja osaavat jo omatoimisestikin harjoitella motivoituneesti.

Perjantain harjoitukset kamppailuareenalla klo 16:45-18:00 on tarkoitettu ottelusta innostuneille vähintään keltaisen vyön haltijoille kumitekilpailijoille tai kilpailuihin tähtääville junnuille.

Terveisin

Valmennusvaliokunta

Ajankohta:
24.10.2012 – 12:00

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/10/24/junnujen-treenit-treenaaminen/

Lahden Karate: Sinettiseura jo 20 vuoden ajan!

Kansainvälisestikin ainutlaatuinen Nuori Suomi Sinettiseurajärjestelmä valmistui yhteistyössä lajiliittojen kanssa vuonna 1992. Jo samana vuonna hyväksyttiin ensimmäiset Nuori Suomi Sinettiseurat, ja Lahden Karate oli yksi niistä. Näin juhlavuoden alussa Sinetin saavuttaneita seuroja on jo miltei 600.
Nuori Suomi Sinetin ydinlupaus on yhä 20 vuoden jälkeen sama kuin syntyessään: Sinettiseurat ovat laatuseuroja, jotka toimivat lapsen ja nuoren parhaaksi. Sinettiseurat ovat kasvattaneet myös monta hyvää huippu-urheilijaa eri lajeista.

Sinettiseura – lupaus laadusta
• lajiliittojen ja Nuoren Suomen yhteinen laatujärjestelmä vuodesta 1992
• aktiivisia ja kehityshaluisia seuroja
• lähtökohtana lapsen ja nuoren paras
• lähes 600 Sinettiseuraa 43 eri lajista
• Sinettiseurakriteerit muodostuvat neljästä osa-alueesta
o yhteisöllisyys ja yksilöllisyys
o harjoitteleminen ja kilpaileminen
o ohjaaminen ja valmentaminen
o viestintä ja organisointi

Ajankohta:
17.10.2012 – 19:45

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/10/17/lahden-karate-sinettiseura-jo-20-vuoden-ajan/

Avoin kumite- ja kataleiri

Ajankohta:
10.11.2012 – 10:0011.11.2012 – 14:00
Sijainti:
Pajulahden urheiluopisto, Pajulahdentie 167, 15560 Nastola

Seuran huippuleiri jossa mukana kotimaisia karaten kärkipään valmentajia.

Leiri on suunnattu kilpailemisesta ja tehokkaasta treenaamisesta kiinnostuneille.

Aika: 10.-11.11.2012
Lauantai
10.00 – 11.30 Kumite A ja B 10.00 – 11.30 Kumite aloittelevat

12.30 – 14.00 Kata A 12.30 – 14.00 Kata B

14.30 – 16.00 Kumite A ja B 14.30 – 16.00 Kumite aloittelevat

16.15 – 17.30 Kata A 16.15 – 17.30 Kata B

17.30 – 18.00 Jumppa ja lihashuolto kaikki

Sunnuntai

9.00 – 10.30 Kumite aloittelevat 9.00 – 10.30 Kumite B

10.30 – 11.45 Kumite A 10.30 – 11.45 Kata A ja B

11.45 – 12.30 Jumppa ja lihashuolto kaikki

13.00 – 14.00 Luento, säännöt

A-ryhmä on aikuisia aktiivisesti kilpailevia harrastaja

B-ryhmä on junioreita tai kadetteja aktiivisesti kilpailevia harrastajia

Aloittelevat ovat kiinnostuneita ja ehkä jo johonkin kilpailuihin osallistuneita harrastajia.

Leirin hinta vain 20 € / leiri tai 10 € / pv.
Mikäli seurasta tulee valmentaja leirille niin seuralaisilta 1/2 leirimaksu.
Lahden Karaten harrastajille leiri on ilmainen!

Leiri on avoin kaikille ottelusta ja katasta kiinnostuneille.
Majoitus ja ruokailu Pajulahdessa omakustanteinen.
Ilmoita joko 1 hh tai 2 hh, toiveita huonekavereiden suhteen voi myös esittää.

Ilmoittautuminen leirille ja majoitukseen tai valmentajaksi 1.11. mennessä: lahdenkarate.myclub.fi

Lisätietoja: pirkkoheinonen@phnet.fi tai 044 – 501 7680.

 

Liite: Yleisleiri pajulahti 2012_1.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/09/10/avoin-kumite-ja-kataleiri/

Kids ryhmän treenit jatkuvat

Kids ryhmän treenit jatkuvat taas 6.9. alkaen normaalisti.
Vanhat kidsit jatkavat uusien kurssilaisten kanssa.

Kannattaa varmistaa että mahdutte ryhmään ilmoittautumalla ennakkoon myClubissa kids ryhmään.

Ajankohta:
09.08.2012 – 17:30

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/08/09/kids-ryhman-treenit-jatkuvat/

Junioreiden otteluharjoitus

Tämän viikon perjantaista 10.8 alkaen on salilla klo 16.45-18 junioreille suunnattu otteluharjoitus, jota ohjaa Hannu Mänty. Tähän treeniin ovat tervetulleita kaikki ottelemisesta kiinnostuneet tai jo kilpailleet juniorit, jotka eivät kuulu seuran valmennusryhmiin (A/B/C). Tästä lähtien perjantain klo 18.-19.30 harjoitus on tarkoitettu ainoastaan edellä mainittuihin valmennusryhmiin kuuluville sekä aikuisharrastajille.

Ajankohta:
10.08.2012 – 16:4518:00

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/08/06/junioreiden-otteluharjoitus/

Ilmoittautumiset kursseille

Ajankohta:
29.08.2012 – 18:0019:30
Sijainti:
Suurmäen kamppailuareena ja Salinkallion koulu

 

 

Junnualkeiskurssit Salinkallion ylä-asteella ovat maanantaisin ja perjantaisin klo 16.45-18.00. Kurssille voi osallitua 7-13 vuotiaat.

Aikuisten alkeis-/kuntokurssit ovat samaan aikaan junnualkeiskurssin kanssa Salinkallion ylä-asteella. Harjoitukset ovat maanantaisin ja perjantaisin klo 16.45-18.00.

Kids-karatessa pääpaino on liikkumisen ilo, leikkimielisyys ja tutustuminen monipuoliseen ja vaativaan kamppailulajiin. Kids-karaten tärkeitä asioita ovat lapsen liikunnallisten taitojen, nopeuden, ketteryyden ja motoriikan kehittäminen monipuolisilla harjoitteilla ja leikeillä. Kids kurssit 5-6 vuotiaille ovat torstaisin klo 17:00-18:00. Kids kursseille pääsee mukaan myös kesken kauden.

Perhekaratekurssille mahdut mukaan myös kesken kauden. Kurssille voi osallistua vanhemmat ja yli 2-vuotias lapsi, yläikärajaa ei ole, joten kurssille voi osallistua vaikka koko perhe. Harjoitukset ovat sunnuntaisin Suurmäen kamppailuareenalla klo 17:00-18:00.

Ilmoittautumiset kursseille: www.lahdenkarate.myclub.fi

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/06/26/ilmoittautumiset-kursseille/

Junnutiedote vko 19 treenit (7.-13.5.)

Poikkeuksellisesti junnujen yhteiset treenit Suurmäen Kamppailuareenalla:

maanantaina 7.5. klo 16:45-18:00
keskiviikkona 9.5. klo 16:45-18:00

Ei muita junnutreenejä tänä aikana.

Nämä koskevat kaikkia junnuja!
(Kidseillä normaalit treenit)

Ajankohta:
03.05.2012 – 09:15

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/05/03/junnutiedote-vko-19-treenit-7-13-5/

Kiitos kaikille onnistuneista Panda-kilpailuista!

Lahden Karate menestyi hienosti kotikisoissa saavuttaen peräti 18 mitalia.

Onnittelut kaikille mitalisteille!

Kiitos myös kaikille järjestelyihin tavalla tai toisella osallistuneille. Lähes sadan kilpailijan kisapäivä vietiin läpi juohevasti rutiinilla. Jokaisen vapaaehtoisen panos oli merkittävä kisan onnistumiseksi! Karateliiton nuorisovaliokunnan puheenjohtaja Niko Koivula hoiti suuren osan kisajärjestelyistä, joten kiitokset hänelle!

Liite: 2012-panda-Tulokset.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/04/28/kiitos-kaikille-onnistuneista-panda-kilpailuista/

Lisenssi uudistus

Suomen Karateliitto ry:n lisenssijärjestelmä uudistuu 1.8.2012, josta alkaen liiton jokaisen jäsenseuran jokaisella harrastajalla tulee olla karateliiton lisenssi tai lisenssivakuutus.

Uuden lisenssijärjestelmän piiriin kuuluvat mainitun ajankohdan jälkeen jäsenseurojen toiminnassa mukana olevat lajin harrastajat.

Ilmoita myClubissa:

Jäsentiedoissasi on kohdat alhaalla(omat tiedot):

Lisenssivakuutus 69 €
Pelkkä lisenssi 25 €
Pelkkä lisenssi 15 € (alle 14 v.)
Tapaturmavakuutus 69 € (alle 7 v.)

Merkitse oikeaan kohtaan kyllä.
Tarkista myös että kaikki tietosi ovat ajan tasalla jäsentiedoissa!

Lisenssivakuutus

Lisenssijärjestelmän muutoksen yhtenä tavoitteena on saada lajivakuutus hintatasoltaan edulliseksi.
Siirryttäessä uuteen lisenssijärjestelmään OP-Pohjolan tapaturmavakuutuksen sisältämän lisenssin hinta on 69,00 euroa / vuosi.

Lajiliiton, jäsenseurojen ja lajin harjoittelijoiden yhteisen edun mukainen tavoite olisikin, että lisenssivakuutuksen hinta saataisiin pysymään tällä tasolla jatkossakin.
Lisenssivakuutuksen hinnan pysyminen kohtuullisella tasolla edellyttää lisenssivakuutusten aktiivista tarjoamista lajin
harrastajille niin lajiliiton kuin jäsenseurojenkin toimesta.

Vakuutukseton lisenssi

Lisenssijärjestelmän muutokseen sisältyy vaihtoehto niille harrastajille, joilla on joku muu karaten korvaava vakuutus.
Tällöin vakuutuksettoman lisenssin hinta 14 – vuotiaille ja siitä vanhemmille aikuiset mukaan lukien on 25,00 euroa / vuosi.
Alle neljätoistavuotiaille vakuutuksettoman lisenssin hinta on 15,00 euroa.

Poikkeukset

Lisenssijärjestelmään eivät kuulu alle 7 -vuotiaat. Alle 7 -vuotiaat voivat kuitenkin halutessaan hankkia OP-Pohjolan
tapaturmavakuutuksen hintaan 69,00 euroa.

Lisenssijärjestelmään eivät kuulu Hokutoryu Ju-Jutsun lajiharjoittelijat.
Hokutoryu Ju-Jutsun harjoittelijat voivat kuitenkin halutessaan
hankkia OP-Pohjolan tapaturmavakuutuksen hintaan 69,00 euroa.

Käytännön toimenpiteet

Liitto lähettää jäsenseuralle Excel-pohjaisen taulukon, johon jäsenseura merkitsee kaikkien harrastajiensa yhteystiedot ja harrastajan haluaman lisenssivaihtoehdon.

Jäsenseura palauttaa tämän täytetyn lomakkeen liittoon 1.6.2012 mennessä. Jatkossa jäsenseura ilmoittaa karateliitolle aina kun lisenssijärjestelmän piiriin tulee uusia harrastajia.

Jäsenseurojen vuoden 2012 vuosi-ilmoituksessa
ilmoittaman jäsenmäärän tulee olla yhdensuuntainen seuran lisenssien määrään.
Poikkeamat lisenssisäännöistä käsitellään Suomen Karateliitto ry:n sääntöjen mukaisesti.

  1. Liitto lähettää valitun lisenssivaihtoehdon mukaisen laskun suoraan harrastajalle kotiin kesäkuussa, eräpäivällä 1.8.2012.
  2. Liitto lähettää jäsenseuran ilmoituksen perusteella lisenssilaskun uudelle harrastajalle aina sen jälkeen kun jäsenseura tekee muutosilmoituksia lisenssirekisteriin.
  3. Liitto maksaa jäsenseuralle hankintapalkkiona 5,00€/kpl OP-Pohjolan tapaturmavakuutuksen sisältämistä lisenssimaksuista.
    Hankintapalkkio maksetaan toteutuneista ja maksetuista lisenssivakuutuksista.
  4. Harrastajan lisenssi- ja/tai tapaturmavakuutus on voimassa kun asianomainen harrastajatieto on rekisteröity liiton
    lisenssirekisteriin ja maksettu.
  5. Liitto lähettää jokaiselle lisenssinhaltijalle lisenssikortin ja saatekirjeen suoraan kotiosoitteeseen.

Uuden lisenssijärjestelmän edut jäsenseuralle:

• Kun lisenssijärjestelmä toteutuu suunnitellun mukaisesti Suomen karateliitto tulee huolehtimaan jokaisen jäsenseuran I-tason
koulutuksesta veloituksetta.
• OP-Pohjolan lisenssivakuutuksella harjoittelu on turvattua.
• Kaikki lisenssivaihtoehdot sisältävät kilpailulisenssin
• Lisenssin haltija voi halutessaan hyödyntää karateliiton yhteistyökumppaneidensa kanssa neuvottelemat edut.

Yhteydenotot ja tiedustelut: Kari Koskinen, Puheenjohtaja
Yhteydenotot käytännön asioissa: Seppo Yrtti, Toiminnanjohtaja

Suomen Karateliitto ry Suomen Karateliitto ry
kari.koskinen@kks.inet.fi
info@karateliitto.fi
040 728 7801
0104208500 / 0400 237 887

Liite: Karatelisenssin tuoteseloste 2012-2013.pdf

Liite: Lisenssikirje Karateliiton jäsenseuroille, 23.4.2012.pdf

Ajankohta:
25.04.2012 – 08:15

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/04/25/lisenssi-uudistus/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close