Kirjoittajan kirjoitukset listana
tammi 27 2011
Sääntökokeilua Pariisissa
Paris Open
15.-16.1.2011
Pariisi, Ranska
Uudet säännöt
Pariisin avoimissa kilpailuissa testattiin uusia sääntöjä. Virallisesti uudet säännöt otetaan käyttöön aikaisintaan v. 2012, mutta epävirallisesti niitä vielä testataan useissa Euroopan kilpailuissa.
HUOM! vartalosuoja on nyt jo pakollinen kaikissa sarjoissa (kadetit, juniorit, seniorit). Kasvomaski on pakollinen kadettien sarjoissa.
Yleistä
Testasimme elektronisia kulmatuomarin lippuja. Niiden varressa on nappi, jota kulmatuomari painaa heti, kun hän havaitsee PISTEsuorituksen. Lippujen toiminta perustuu 1 sekunnin mittaiseen aikaikkunaan, joka avautuu kun yksikin tuomari painaa nappia. Jos sekunnin kuluessa toinenkin kulmatuomari painaa nappia, kuuluu äänimerkki. Ääni ilmaisee päätuomarille, että vähintään kaksi kulmatuomaria ehdottaa pistettä, ja silloin päätuomarin tulee pysäyttää ottelu. Tämän jälkeen kulmatuomarit ilmaisevat lipuilla pisteen arvon (ippon, nihon, sanbon), ja päätuomari antaa pisteen.
Lippujen käyttö näin edellyttää kulmatuomarilta nopeutta, koska jos signaalit eivät synny sekunnin kuluessa, ei tule äänimerkkiä.
Kumite
-jokaisessa ottelussa on päätuomarin ja välitystuomarin lisäksi neljä kulmatuomaria. Päätuomari voi liikkua tatamilla tai sen ulkopuolella missä tahansa.
-huoltajien paikka on kulmatuomareiden 2 ja 3 puolella, eli aloitustilanteessa päätuomaria vastapäätä
-jotta päätuomari voi antaa pisteen, täytyy hänellä olla vähintään kahden kulman tuki (ks. edellä kohta yleistä). Päätuomari voi myös itse pysäyttää ottelun ehdottaakseen pistettä, mutta sen voi antaa vain, jos kaksi kulmaa on samaa mieltä.
-jos kaksi kulmaa liputtaa pistettä akalle ja kaksi aolle, päätuomari antaa molemmat
– jos toinen kulmatuomari liputtaa esim. ipponia ja toinen sanbonia samalle kilpailijalle, päätuomari antaa aina alemman pisteen
– jos kaksi kulma ehdottaa varoitusta ja kaksi kulmaa ehdottaa pistettä samalle kilpailijalle, päätuomari voi päättää, kumman antaa. Näissä kulmatuomari ei käytä nappia, vaan liputtaa perinteiseen tapaan.
– päätuomari katsoo pääasiassa varoituksia. Myös kulmatuomari voi ehdottaa varoitusta, mutta päätuomari voi jälleen antaa varoituksen vain, jos siihen on kahden kulman tuki.
– varoituksista ei anneta enää hyvityspisteitä vastustajalleàhansoku annetaan kuten ennenkin
– viimeisen kymmenen sekunnin aikana tapahtuneesta ottelun välttämisestä (jogai, repiminen, kiertäminen ym.) annetaan suoraan hansoku-chui aina riippumatta siitä, onko ottelun välttäminen tarkoituksellista vai ei
-jos ottelijat eivät ottele aktiivisesti, heille annetaan kat. 2 huomautus n. 30 sek. kuluttua
-Hantei-tilanteessa kaikki äänestävät, jolloin päätuomarin ei tarvitse käyttää ratkaisevaa ääntään. Hantei-tilanteessa nostetaan vain lippu, ei paineta nappia.
-jos tarvitaan lääkäriä, hän hoitaa kilpailijaa aina tatamin ulkopuolella
Kata
Katassa ei käytetty shitei -kierroksia.
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/27/saantokokeilua-pariisissa/
tammi 27 2011
Vetäjäpalaveri
Kaikki vetäjät / apuvetäjät mukaan katsastamaan nykytilanne treenien vedossa ja kertomaan kehitystarpeista.
Puvut mukaan…
MM-ryhmäläiset tulevat klo 18.00- viimeistelyharjoituksiin Estonia Openia varten eli klo 19.30-21.00 treeni peruttu/siirretty!
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/27/vetajapalaveri/
tammi 27 2011
Lahden Karaten vuosikokous
Kaikki jäsenet mukaan tekemään päätöksiä!
ESITYSLISTA/KUTSU
Aika:ke 23.2.2011 klo 18.00
Paikka: Suurmäenkentän kamppailuareena, Suurmäenkatu 5, 15100 LAHTI
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaasekä kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Esitetään asialuettelo hyväksyttäväksi kokouksen työjärjestykseksi.
5. Esitetään hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikertomus edelliseltä vuodelta
6. Esitetään tilit ja tilintarkastajan kertomus edelliseltä vuodelta ja päätetääntilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestähallitukselle
7. Vahvistetaan kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio
8. Määrätään yhdistyksen kurssi-, jäsen- ja harjoittelu- sekäkannattajajäsenmaksujen suuruus
9. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet
10. Päätetään tilintarkastajien palkkioista
11. Valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja
12. Valitaan yhdistyksen edustajat niihin kokouksiin, joiden jäsenenä yhdistyson
13. Käsitellään johtokunnan esittämät tai jäsenten 8§:n mukaisesti vireillepanemat asiat
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/27/lahden-karaten-vuosikokous-4/
tammi 27 2011
Kysely seuran kehittämiseksi
Osallistu Lahden Karaten kehittämiseen ja täytä sähköinen kyselylomake helmikuun 2011 aikana.
Lomake löytyy osoitteesta:
http://87.108.69.8/osa/kysely.php
Pyydä avain(tunnus) valmentajalta jollet saanut sitä jo sähköpostiisi.
Kaikki tiedot tuleva anonyymeinä ja tietoja käytetään ainoastaan sauramme kehittämiseen.
Kyselyyn osallistuminen ei vie kun muutaman minuutin!
Kiitos osallistumisesta.
-Hallitus-
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/27/kysely-seuran-kehittamiseksi/
tammi 26 2011
MM -ryhmän leiri avoin kaikille halukkaille
Kaikki halukkaat mukaan!
Liite: leiri09042011.pdf
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/26/mm-ryhman-leiri-avoin-kaikille-halukkaille/
tammi 25 2011
Kataseminaari Kata pokalenin yhteydessä
Kataseminaari Katapokalenin yhteydessä, kaikki kiinnostuneet mukaan.
Lue oheinen esite.
Liite: kataseminaari2011.pdf
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/25/kataseminaari-kata-pokalenin-yhteydessa/
tammi 25 2011
Your move suurtapahtuma
Your move suurtapahtuma Helsingissä.
Liite: 2011-move_0.pdf
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/25/your-move-suurtapahtuma/
tammi 23 2011
Porin kansalliset 22.1.2011
Porissa järjestetyissä kauden avauskilpailuissa Lahden Karate oli jälleen kovassa iskussa tuoden seuraan peräti yksitoista mitalia. Tuplamitalisti Nea Mänty voitti tottuneesti oman kadettien katasarjansa. Nea haki kovempaa vastusta myös aikuisten sarjasta, ja sijoittui siinäkin upeasti hopealle. Lahden Karate sai naisten katasarjasta hienon kolmoisvoiton, kun Ina Hämäläinen vei kullan ja Annamari Kaikkonen pronssin.
Toinen tuplamitalisti oli Esa-Pekka Romppanen voittaen junioreiden katasarjan, sekä sijoittuen ottelussa (-65kg) toiseksi. Myös junioripojat toivat katan kolmoisvoiton, kun Joni Kolari sijoittui hopealle ja Riku Salmi tuli kolmannelle sijalle. Salmi pääsi tuplamitalistien ansiokkaaseen joukkoon voittamalla kadettienkin katasarjan.
Kultakantaan tiensä taisteli hienosti kadettien +58kg ottelusarjassa Pyry Heiskanen. Pyry ei antanut vastustajilleen yhtäkään suorituspistettä, ja viimeinen ottelukin päättyi puhtain lukemin 8-0 Pyryn hyväksi. Aikuisten kovatasoisessa katasarjassa Oliver Kuisma taiteili hopealle.
Lahden Karaten Nea Mänty, Joni Kolari, Esa-Pekka Romppanen, Markus Mannonen ja Pyry Heiskanen valmistautuvat hyvää vauhtia helmikuun puolivälissä Serbian Novi Sadissa käytäviin nuorten EM-kilpailuihin. Suomen kymmenhenkisestä edustusjoukkueesta puolet ovat Lahden Karaten nuoria huippuja.
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/23/porin-kansalliset-22-1-2011/
tammi 23 2011
Porin BTC tulokset 22.1.2011
LAHDEN KARATE MENESTYI HIENOSTI BUDOKA CHAMPION TOUR -PORIN OSAKILPAILUISSA
22.1.2011 PORIN URHEILUTALO
TULOKSET:
KATA (liikesarja)
Pojat 12.-13v.
1.. Jimi Helin, Ylöjärven Shotokan,
2.. Martti Tyrkkö, Ylöjärven Shotokan,
3.. Teemu Simola, Ylöjärven Shotokan
Pojat 14.-15v.
1. Riku Salmi, Lahden Karate
2. Tommi Lindholm, Nurmijärven Shotokan
3. Mäkilä Mikko, Porin Shotokan
Pojat 16.-17v.
1. Esa-Pekka Romppainen, Lahden Karate
2. Joni Kolari, Lahden Karate
3. Riku Salmi, Lahden Karate
Miehet A
1. Antero Muranen, Tampereen Seigokan
2. Oliver Kuisma, Lahden Karate
3. Karman Simon, Tampereen Seigokan
Miehet B
1. Tapio Tolvanen, Porin Shotokan
2. Sami Kaartinen, Porin Shotokan
Tytöt 16.-17v.
1. Nea Mänty, Lahden Karate
2. Henna Kuusisto ,Porin Shotokan
3. Heini Kuusisto, Porin Shotokan
Naiset.
1. Ina Hämäläinen, Lahden Karate
2. Nea Mänty, Lahden Karate
3. Annamari Kaikkonen, Lahden Karate
KUMITE (Ottelu)
POJAT / MIEHET
Pojat 12-13v – 44 kg
1. Joonas Väkiparta, Porin Shotokan
2. Martti Tyrkkö, Ylöjärven Shotokan
3. Matti Tammivuori, Ylöjärven Shotokan
Pojat 12-13v + 44 kg
1. Jimi Helin, Ylöjärven Shotokan
2. Nico Aho, Ylöjärven Shotokan
3. Huy Do Duc, Lohjan Karateklubi Ry
Pojat 14-15v – 58 kg
1. Jimi Helin, Ylöjärven Shotokan
2. Tommi Lindholm, Nurmijärven Shotokan
3. Mikko Otranen, Tampereen Shotokan
Pojat 14-15v +58 kg
1. Pyry Heiskanen, Lahden Karate,
2. Tony Lindgren, Nurmijärven Shotokan
3. Waltter Saari, Porin Shotokan
Pojat 16-17v -65 kg
1.Lauri Makkonen, Kuopion Karateseura
2.Esa-Pekka Romppainen, Lahden Karate
3.Joni Lipiäinen, Lohjan Karateklubi
Pojat 16-17v +65 kg
1.Lauri Makkonen, Kuopion Karateseura
2.Tommi Lindholm, Nurmijärven Shotokan
3.Mikko Otranen, Tampereen Shotokan
Miehet A
1. Jarno Heino, Porin Shotokan
2. Oskari Rajala, Renshin-Kan
3. Mikko Oksman, Tampereen Shotokan
Miehet B
1. Mostafa Khavari, Tampereen Shotokan
2. Vili Hyppänen, Porin Shotokan
3. Tapio Tolvanen, Porin Shotokan
KUMITE TYTÖT/ NAISET Tytöt 12-13v avoin
1. Carita Mäkelä, Euran Karate
2. Sofia Virtanen, Porin Shotokan
3. Ella Hanhinen, Euran Karate
Tytöt 14-15v avoin
1. Rosaela Kiviniemi, Renshin-Kan
2. Carita Mäkelä, Euran Karate
3. Heini Kuusisto, Porin Shotokan
Tytöt 16-17v avoin
1. Johanna Hyvärinen, Kuopion Karateseura
2. Henna Kuusisto, Porin Shotokan
3. Emmi Siirtola, Porin Shotokan
Naiset avoin
1. Johanna Hyvärinen, Kuopion Karateseura
2. Emma Aronen, Euran Karate
3. Helena Kuusisto, Porin Shotokan
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/23/porin-btc-tulokset-22-1-2011/
tammi 21 2011
Salikisat
SALIKISAT
Aika: 6.2. klo
klo 9.00-10.15 MM-ryhmän katatreenit
klo 10.15-11.30 MM-ryhmän ottelutreenit
klo 12.00 – kilpailut alkavat MM-ryhmän näytös kata- ja kumiteotteluilla
Paikka: Kamppailu-areena
Sarjat: Kata 7-13v, pyykkipoikaottelu 7-9v ja ottelu 10-13v.
Kenelle: juniorit 7-13v. valk.-oranssi vyöt
Ilmoittautuminen: junnuryhmien vetäjille ke 2.2. mennessä, vetäjät edelleen Pirkolle.
ilmoitetaan:
Kata, nimi, ikä ja vyöarvo
Pyykkipoika, nimi, ikä ja vyöarvo
Ottelu 10-13v, nimi, paino ja vyöarvo
Ei osallistumismaksua.
Liite: SALIKISAT2011_0.pdf
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2011/01/21/salikisat-3/