Kirjoittajan kirjoitukset listana
maalis 12 2012
Kilpailuihin osallistumismaksukäytäntö muuttuu
Orimattilan junnukisojen 17.3.2012 jälkeen kilpailujen osallistumismaksut hoitaa kilpailijat itse.
Poikkeuksena MM-ryhmään kuuluvat kilpailijat.
Seuran kilpailukulut ovat nousseet huomattavasti vuosien saatossa, jotta voimme tukea aktiivisesti kilpailevia ja sitoutuneita kilpailijoita on kuluja hieman karsittava.
A-ryhmään kuuluvat kansainvälisestikin menestyneet aikuiset/juniorikilpailijat.
B-ryhmään kuuluvat kansainvälisestikin menestyneet juniori- tai kadettisarjaan kuuluvat kilpailijat. A -ryhmän kilpailijat voivat kerätä kilpailupalkkioita mitalisijoille pääsemällä ranking kilpailuissa(Suomen Karateliiton ranking taulukko). Palkkioita voi käyttää kilpailuun kohdistuviin kuluihin.
C-ryhmään kuuluvat kansallisesti menestyneet ja harjoitteluun sitoutuneet kilpailijat. Kilpailijat harjoittelevat vähintään 3-4 krt/vko ja käyvät aktiivisesti kilpailuissa.
C-ryhmäläiset voivat osallistua keskiviikon klo 18:00-19:30 harjoituksiin, torstaisin vihreästä vyötä ylöspäin klo 19:30-21:00 ja perjantain kamppailuharjoituksiin klo 18:00-19:30, muiden normaaliharjoitusten lisäksi.
Ryhmiin voi päästä osallistumalla aktiivisesti kilpailuihin ja C-ryhmän harjoituksiin, sekä mm-ryhmän leireille.
A-ryhmän osalta osallistumismaksut maksetaan kotimaan kilpailuista kokonaan, B- ja C-ryhmän osalta myös jotkut ulkomaan kilpailuihinosallistumismaksut maksetaan kokonaisuusessaan.
Kilpailuihin kuuluvat ainankin: junnu-, kansalliset ja SM-kilpailut.
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/03/12/kilpailuihin-osallistumismaksukaytanto-muuttuu/
maalis 11 2012
Vakuutus / kilpailulisenssiuutisia
SUOMEN KARATELIITTO RY:N UUDISTETTU
LISENSSIJÄRJESTELMÄ ? TURVATTUA TREENAAMISTA
JOKAISELLE HARRASTAJALLE!
Suomen Karateliitto ry:n lisenssijärjestelmä uudistuu 1.8.2012 alkaen, jolloin lajiliiton jokaisen jäsenseuran jokaisella
harrastajalla tulee olla lisenssivakuutus tai vakuutukseton lisenssi. Vaihtoehtoina ovat vakuutuksen sisältämä OP?Pohjolan
lisenssivakuutus 69,00 € tai vakuutuksettomat lisenssivaihtoehdot 25,00 € ja alle 14 – vuotiaille 15,00 €
Tehtävällä lisenssiuudistuksella lisenssivakuutusjärjestelmä yhtenäistyy erilaisten lisenssivaihtoehtojen jäädessä pois ja
lisenssivakuutuksen hinta putoaa järkevälle tasolle.
Lisenssijärjestelmään kuuluva Op?Pohjolan karaten lisenssivakuutus on kattava ja luotettavaksi todettu. Alkavalla uudella
lisenssikaudella 1.8.2012 Op?Pohjolan lisenssivakuutuksen hinta on 69,00 euroa = 18 snt päivässä.
1. Niille harrastajille joilla jo on jokin muu karateharrastuksen korvaava vakuutus, lisenssin hinta on 25,00 euroa ja
alle 14 ?vuotiaille hinta on 15,00 euroa. Jäsenseurasi tulee tämän kevään aikana tiedustelemaan sinulta minkä
lisenssivaihtoehdon haluat. Kilpailujen yhteydessä vakuutustodistus on pakollinen, kuten tähänkin saakka.
Kaikki lisenssivaihtoehdot sisältävät karateliiton kilpailulisenssin.
2. Ilmoita seurallesi 30.5.2012 mennessä valitsemasi lisenssivaihtoehto (vakuutuksellinen lisenssivakuutus tai
jompikumpi vakuutuksettomista lisenssivaihtoehdoista ikäsi mukaisesti). Ilmoita samassa yhteydessä myös
laskutustietosi, jonne Suomen Karateliitto ry lähettää laskun valitsemasi vaihtoehdon perusteella
3. Seura toimittaa 1.6.2012 mennessä edellisessä kohdassa antamasi tiedot seurakohtaisesti lajiliittoon
4. Lajiliitto lähettää laskun valitsemasi vaihtoehdon mukaisesti kesäkuussa siten, että laskun eräpäivä on 15.7.2012
5. Jos valitsit vakuutuksen sisältävän OP?Pohjolan lisenssivakuutuksen niin huomioi, että lisenssi? ja vakuutus on
voimassa kun tietosi on rekisteröity liiton lisenssirekisteriin ja kun lisenssivakuutus se on maksettu.
6. Lajiliitto lähettää jokaiselle lisenssinhaltijalle lisenssikortin ja siihen liittyvän ohjeen suoraan kotiosoitteeseesi.
7. Lisenssinhaltija voi halutessaan hyödyntää Suomen Karateliitto ry:n ja yhteistyökumppaneiden yhdessä
neuvottelemat jäsenedut. Huomioi, että alennuksia hyödyntämällä saat etuja lisenssimaksun verran hyvinkin pian
takaisin.
• 10 % alennus Amarillo, Rosso ja Fransmanni ravintolaruokailuista
• 10 % alennus Ni?Dan Oy:n Hayashi tuoteryhmän karatetuotteista
• 10 % alennus Kamppailijalehden vuosikerrasta
• Mahdollisista muista ja uusista eduista tiedotetaan harrastajalle kotiin sähköpostilla
SUOMEN KARATELIITTO RY TOIVOTTAA SINULLE HIENOJA JA TURVALLISIA HETKIÄ KARATEN PARISSA
SUOMEN KARATELIITTO RY:N UUSI
LISENSSIJÄRJESTELMÄ (2)
Suomen karateliiton lisenssijärjestelmä uudistuu 1.8.2012, josta alkaen liiton jokaisen jäsenseuran jokaisella harrastajalla
tulee olla karateliiton lisenssi tai lisenssivakuutus.
1.8.2012 alkavalla uudella lisenssikaudella Op?Pohjolan tapaturmavakuutuksen sisältämän lisenssin hinta on 69,00 euroa.
Niille harrastajille joilla jo on jokin muu karateharrastuksen korvaava vakuutus, lisenssin hinta on 25,00 euroa. Alle
neljätoistavuotiaille (14v.) hinta on 15,00 euroa. Jäsenseurat valvovat omien käytäntöjensä mukaisesti kyseisiä
henkilökohtaisia vakuutuksia kuten tähänkin asti. Kilpailujen yhteydessä vakuutustodistus sekä lisenssi on pakollinen,
kuten tähänkin saakka.
KÄYTÄNNÖN TOIMENPITEET (MUUTOKSET KOHTIIN 3,4 JA 5)
1. Liitto lähettää jäsenseuralle seuran harrastajille jaettavaksi tarkoitetun tiedotteen maalis?huhtikuussa 2012.
Samassa yhteydessä liitto lähettää jäsenseuralle Excel?pohjaisen taulukon, johon jäsenseura merkitsee kaikkien
harrastajiensa yhteystiedot ja harrastajan haluaman lisenssivaihtoehdon. Jäsenseura palauttaa tämän täytetyn
lomakkeen liittoon 1.6.2012 mennessä. Jatkossa jäsenseura ilmoittaa karateliitolle aina kun lisenssijärjestelmän
piiriin tulee uusia harrastajia.
2. Liitto lähettää jäsenseuran jäsenille harrastajan valitseman lisenssivaihtoehdon mukaisen laskun suoraan
harrastajalle kotiin kesäkuussa, eräpäivällä 15.7.
3. Liitto lähettää jäsenseuran ilmoituksen perusteella lisenssilaskun uudelle harrastajalle aina sen jälkeen kun
jäsenseura tekee muutosilmoituksia lisenssirekisteriin.
4. Liitto maksaa jäsenseuralle hankintapalkkiona 5,00€/kpl OP?Pohjolan tapaturmavakuutuksen sisältämistä
lisenssimaksuista. Hankintapalkkio maksetaan toteutuneista ja maksetuista lisenssivakuutuksista tilanteessa
31.8.2012.
5. Harrastajan lisenssi? ja/tai tapaturmavakuutus on voimassa kun asianomainen harrastajatieto on rekisteröity
liiton lisenssirekisteriin.
6. Liitto lähettää jokaiselle lisenssinhaltijalle lisenssikortin ja saatekirjeen suoraan kotiosoitteeseen.
Uuden lisenssijärjestelmän edut jäsenseuralle ja harrastajalle:
• Jokaisesta OP?Pohjolan vakuutusturvan sisältämästä lisenssistä jäsenseura saa 5,00 euron hyvityksen.
• OP?Pohjolan lisenssivakuutuksella harjoittelu on turvattua.
• Kaikki lisenssivaihtoehdot sisältävät kilpailulisenssin
• Lisenssin haltija voi halutessaan hyödyntää karateliiton yhteistyökumppaneidensa kanssa neuvottelemat edut.
LISÄTIETOA/KÄYTÄNNÖN INFORMAATIO JA TOIMENPITEET
Suomen Karateliitto ry.
Seppo Yrtti
info@karateliitto.fi
o400 237887
Liite: 2012-Lisenssikirje HARRASTAJILLE.pdf
Liite: 2012-Lisenssikirje 2.pdf
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/03/11/vakuutus-kilpailulisenssiuutisia/
maalis 10 2012
Salikisojen tulokset
Salikisat käytiin 11 innokkaan juniorin voimin.
Suurimmassa pyykkipoikaottelusarjassa oli kahdeksan osallistujaa, palkinnoille selviytyivät:
- Leevi Saario
- Pyry Tuomela
- Vaano Mustola
Katasarjan sijoitukset alla:
- Markus Arvola
- Pyry Tuomela
- Roosa Pasuri
Ottelusarjan tulokset alla:
- Samu Saario
- Pyry Tuomela
- Markus Arvola
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/03/10/salikisojen-tulokset/
maalis 07 2012
Avoin alueleiri
31.3. lauantai Kumite:
klo 10:00-11:30 juniorit alemmat, ylemmät ja aikuiset alemmat
klo 11:30-13:00 A-ryhmä ja aikuiset ylemmät
klo 13:30-15:00 kaikki
klo 15:00-15:30 lihashuolto kaikille halukkaille
SU 1.4. KATA
klo 10:00-11:30 juniorit alemmat (valk-kelt) juniorit ylemmät ja alemmat aikuiset
klo 11:30-13:00 A+B-ryhmä ja aikuiset ylemmät
klo 14:00-15:30 kaikki
Ilmoittaudu myClubissa leirille
Leiri on ilmainen kaikille!
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/03/07/avoin-alueleiri/
maalis 06 2012
Salikisat
Junioreille 5-13 v. suunnattu salikisa.
Sarjat:
Kata 5-13 v.
Pyykkipoika 5-9 v.
Ottelu 10-13 v.
Valkoinen – oranssivyö, ei mm – ryhmäläisille.
Ilmoittautuminen myClubiin.
Ilmoita sarja, ikä, paino ja vyöarvo.
Ei osallistumismaksua!
Liite: SALIKISAT 10.3.12.docx
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/03/06/salikisat-2/
maalis 06 2012
Panda Kilpailu
Liitteenä alustava ohjelma ja kaaviot!
Aikataulu:
klo 8.00- 9.00 ilmoittautuminen
klo 9.00 tuomaripalaveri
klo 9.30 huoltajapalaveri
klo 9.50 kilpailijoiden esittely
klo 10.00 kilpailut alkavat
Sarjat: Kilpailu on tarkoitettu 5-12-vuotiaille.
Kilpailijat jaetaan kata-, ottelu-, ja paritekniikkakilpailusarjoihin ennakkoilmoittautumisien perusteella iän, painon ja vyöarvon mukaan. Paritekniikkakilpailuun ilmoittaudutaan pareittain.
Kilpailusäännöt:
WKF:n säännöt ja juniorisääntötulkinnat
www.karateliitto.fi/materiaalisalkku
Sarjoissa jaetaan kaksi pronssia.
Pyykkipoikaottelu on tarkoitettu 5-9 – vuotiaille (9v. alemmat vyöt), mutta 8-9 – vuotiaat voivat halutessaan ilmoittautua kadettien säännöillä käytävään otteluun. Muita poikkeuksia ikärajoissa ei sallita. Kukin kilpailija voi osallistua vain yhteen kumitesarjaan ja yhteen katasarjaan.
Paritekniikkakilpailun säännöt ovat liitteenä!
Ottelussa pakolliset suojat:
hammassuojat, käsisuojat, tytöillä rintasuojat, sääri- ja jalkapöytäsuojat, pojilla alasuojat (vapaaehtoinen).
Pyykkipoikaottelussa ei ole pakollisia suojavarusteita.
Osallistumismaksu:
21.4.2012 mennessä ilmoittautuneille 20 euroa/kilpailija, koska seurastamme tulee tuomari.
Ilmoittautumisia ei oteta vastaan enää 21.4. jälkeen.
Maksetaan ennakkoon 22.4.2012 mennessä Suomen Karateliiton tilille (AKTIA FI7240500010011261) VIESTIKENTTÄÄN MAININTA PANDA-KILPAILU 10-A-3000. Kuitti mukaan kilpailupaikalle!
Maksut suoritetaan niin, että kilpailijan nimi on selkeästi maksusta havaittavissa. Jokainen hoitaa itse maksusuorituksensa.
MM-ryhmäläiset saavat kilpailumaksun takaisin kuittia vastaan seuralta!
Vakuutus:
Kaikilla kilpailijoilla tulee olla kilpailut kattava vakuutus ja karateliiton kilpailulisenssi. Tosite/tositteet mukaan kilpailuihin!
Ilmoittautuminen: 20.4.2012 mennessä:
myClubiin
Tiedustelut:
Pirkko Heinonen
pirkkoheinonen@phnet.fi, puh. 044 501 7680
Niko Koivula
nikokoivula@hotmail.com, puh. 040 847 1308
Liite: 2012-Paritekniikkakilpailu – säännöt v1.0.doc
Liite: Panda-kilpailu LAHDESSA 2012, kutsu.pdf
Liite: 2012-Panda kisakaaviot.xls
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/03/06/panda-kilpailu/
maalis 05 2012
Lahden Karatelle kansainvälistä menestystä Estonian Open -kilpailuista
Kansainvälinen Estonian Open –kilpailu käytiin Tallinnassa 3.-4.3.2012. Osallistujia oli yli 600, yhteensä lähes kymmenestä eri maasta. Lauantaina käytiin aikuisten, nuorten ja kadettien henkilökohtaiset ottelut, joista tuomisina oli Lahden Karatelle kolme mitalia.
Ina Hämäläinen taituroi hienosti hopeasijalle naisten katasarjassa. Inan ensimmäinen vastustaja oli Venäjän Alla Berkina, jonka kukistui selkeästi tuomariäänin 4-1. Seuraavalla kierroksella vastaan tuli Viron Keit Lilium, jonka Ina voitti puhtaasti 5-0. Kolmannella kierroksella kaatui Valkovenäjän Svetlana Yermakova. Lopulta finaalissa Ina joutui taipumaan kokeneelle Ruotsin ykköskataaja Karin Hägglundille.
Joni Kolari sijoittui myös junioreiden katasarjassa hopealle. Ensimmäisellä kierroksella kukistui Latvian Dmitrij Bodrov ja toisella kierroksella Venäjän Yurii Davidod selkein tuomariäänin 5-0. Finaalissa Joni kohtasi myös aikuisten sarjaan osallistuneen ja sielläkin finaalissa taistelleen Aleksander Deryuginin, joka vei sarjavoiton.
Pyry Heiskanen osallistui junioreiden +76kg ottelusarjaan, jossa hän ensimmäisellä kierroksella taisteli voittoon Viron Nikita Svedovia vastaan. Toisella kierroksella Pyry hävisi tiukan taistelun Venäjän Mihail Kluboville. Keräilyotteluissa Pyry sai vastaansa Ruotsin Oscar Dacklandin, jonka hän voitti pistein 2-0. Seuraava ottelu oli pronssiottelu Viron Vladimir Bednõita vastaan, jonka Pyry voitti selkein pistein 5-0.
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/03/05/lahden-karatelle-kansainvalista-menestysta-estonian-open-kilpailuista/
helmi 12 2012
Lahden Karate pistesijoille Nuorten EM-kilpailussa Bakussa
Karaten nuorten Euroopan mestaruuskilpailut oteltiin Azerbaijanin Bakussa 10-12.2.2012. Lahden Karaten Joni Kolari ja Esa-Pekka Romppanen taistelivat upeasti pistesijoille 7-8. Kolari osallistui nuorten -61 kg sarjaan, jossa Jonin ensimmäinen vastustaja oli L. Christofi (CYR). Joni voitti tämän ottelun, ja seuraava ottelu oli Bosnia Herzegovinan Saricia vastaan. Tämä ottelu päättyi Jonin häviöön tasatuloksen jälkeen seuranneessa tuomariäänestyksessä. Saric jatkoi finaaliin asti, joten Joni pääsi keräilyottelun, jonka hävisi harmittavasti Israelin Buhantseville pistein 1-0.
Esa-Pekka Romppanen voitti ensimmäisen ottelunsa junioreiden -68 kg sarjassa Bulgarian Naydenovia vastaan. Seuraavassa ottelussa Hollannin Gerreseä vastaan Esa-Pekka joutui taipumaan, mutta koska Gerresen voittokulku jatkui finaaliin ja Euroopan mestaruuteen asti, Esa-Pekka pääsi keräilyotteluihin. Ensimmäisen keräilyn Luxembourgin Da Luzia vastaan Esa-Pekka voitti selvästi pistein 3-0. Toisessa keräilyssä tie katkesi, kun Kroatian Blazicevic voitti niukasti pistein 1-0. Blazicevic taisteli itsensä pronssimitalille asti. Näin Esa-Pekan sijoitukseksi jäi myös sija 7-8. Valmentaja Tuomo Heinonen kommentoi poikien asenteen ja tekniikan olevan huippuluokkaa, ja hiukan paremmalla onnella olisi ollut realistista päästä mitaleille saakka.
Pyry Heiskanen otteli junioreiden +76 kg sarjassa, ja joutui taipumaan saksalaiselle Wehrlelle pistein 2-0. Nea Mänty osallistui juniorityttöjen katasarjaan, jossa ensimmäisellä kierroksella vastaan tullut Luxembourgin Da Costa vei voiton.
Seuraava kansainvälinen kilpailu nuorilla on Estonian Open 3.-4.3. Tallinnasta lahtelaisten tavoitteena on tuoda useampi mitali.
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/02/12/lahden-karate-pistesijoille-nuorten-em-kilpailussa-bakussa/
tammi 26 2012
Estonia Open
Kansainväliset kilpailut Tallinassa.
Matkalle kanattaa lähteä laivalla vaikka koko perheen voimin.
Ilmoittautumiset kilpailusarjoihin suoraan:
Ennen 29.2.2012!
Lisäksi voitte ilmoittautua myClubiin, jotta tiedämme ketkä olisi lähdössä kilpailuihin ja osaamme varautua huoltamiseen yms.
OFFICIAL INVITATION
On behalf of the Organizing Committee it is a great honor to invite Your National Karate Federation team or Your Clubs or karatekas to attend the International Karate Tournaments 22nd ESTONIAN OPEN & TALLINN BULLDOG, taking place on the 03rd – 04th of March 2012 in Tallinn, Estonia.
The tournaments will take place close to City center at the Tallinn Sporthall.
Within more than 20 years of its history Estonian Open and Tallinn Bulldog tournament karatekas from Austria, Cote D’Ivoire, Belorussia, Denmark, England, Estonia, Finland, France, Georgia, Island, Italy, Kazakhstan, Latvia, Lithuania, The Netherlands, Norway, Slovakia, Spain, Sweden, Russia, Ukraine and Wales have been participated.
Estonian Karate Federation will do everything on its behalf to mould this International Tournament one of the most impressive sport events in Estonia in 2012 as 40 years ago the first public karate tournament in Estonia took place.
Looking forward to seeing You all in Tallinn!
Sincerely Yours,
Raivo Kütt
President
Estonian Karate Federation
PLACE:
Tallinn Sporthall
Herne 30, Tallinn 10132
Phone +372 646 6062
ACCOMMODATION:
Headquarter hotel – Radisson Blue Hotel Olümpia****
(Liivalaia 33) offers special rates standard single/double 65 EUR, superior single/standard 85 EUR per room per night.
Park Inn Central Hotel*** offers special rates single 45 EUR, double 55 EUR per room per night.
Go Hotel Shnelli*** single 37 EUR, double 40 EUR per room per night.
Bookings via Estonian Karate Federation,
e-mail: rando@ekf.ee
The number of rooms available is limited and the policy of first come (and paid)/first serve will be followed. Reservations and bookings are available only against 50 % prepayment until 19th of February 2012.
FULL PAYMENT for accommodation has to be paid no later then 26th of February 2012. Please use booking form http://ekf.ee/files/Hotel_reservation_form.doc.
Later than 19th of February 2012 the organizers cannot guarantee special rates for accommodation.
REGISTRATION:
The electronic registration will be on www.ekf.ee/eevi
up to 29th of February 2012.
ORGANIZER:
Estonian Karate Federation
12 Pirita road, Tallinn
10127, Estonia
Phone +372 6398 776
Fax +372 6398 774
Mobile +372 566 77 225
E-mail: rando@ekf.ee
PROGRAMME
DATE: Friday, March 02nd 2012
Registration and Weigh in – headquarter hotel
Hotel Olümpia**** – seniors, juniors & cadets
DATE: Saturday, March 03rd 2012
SENIORS MALE:
Kata, kumite -60, -67, -75, -84, +84 kg, Open
SENIORS FEMALE:
Kata, kumite -55, -65, +65 kg
Minimum age: kumite 18+ and kata 16+ years
JUNIORS U21. Age: 18-20 yearsMALE: Kata, kumite -72, +72 kgFEMALE: Kata, kumite Open
JUNIORS U18. Age: 16-17 yearsMALE: Kata, kumite -55, -61, -68, -76, +76 kgFEMALE: Kata, kumite -53, -59, +59 kg.
CADETS U16. Age: 14-15 years MALE: Kata, kumite -52, -57, -63, -70, +70 kgFEMALE: kata, kumite -47, -54, +54 kg
DATE: Sunday, March 04th 2012
TEAM KUMITE
MALE CADET & JUNIOR: 5 competitorsorder followed: junior-cadet-junior-cadet-junior
FEMALE CADET & JUNIOR: 3 competitorsorder followed: junior-cadet-junior
MALE YOUTH: 3 competitorsOrder followed: 1 c. 8-9yrs + 2 c. 10-11yrs + 3 c. 12-13yrs
FEMALE YOUTH: 3 competitorsOrder followed: 1 c. 8-9yrs + 2 c. 10-11yrs + 3 c. 12-13yrs
YOUTH MALE:
Kata 8-9, 10-11, 12-13 years
Kumite 8 years Open
9 years Open
U12 10-11 years -30, -35, -42, +42 kgU14 12-13 years -40, -45, -52, +52 kg
YOUTH FEMALE:
Kata 8-9, 10-11, 12-13 years
Kumite 8-9 years Open
U12 10-11 years -34, -40, +40 kgU14 12-13 years -43, -50, +50 kg
SCHEDULE
Friday, March 02nd 2012
18.00 – 21.00 Registration and Weigh-in
(Hotel Olümpia, HQ Hotel),
seniors, juniors & cadets
Saturday, March 03rd 2012
08.00 – 10.30 Registration and Weigh-in
(Stadium, Tallinn Sporthall)
11.00 – 13.00 Cadets, juniors, seniors kata
13.00 – 15.30 Elimination & repêchage seniors kumite
15.30 – 17.00 Juniors kumite
17.00 – 18.30 Cadets kumite
18.30 – 19.30 Elimination & repêchage male
Open kumite
19.30 – 20.30 Opening Ceremony
20.30 – 21.30 Finals seniors & awarding ceremonies
Sunday, March 04th 2012
08.00 – 9.30 Registration & Weight-in
(Stadium)
10.00 – 12.00 Youth kata
12.00 – 14.30 Team kumite
14.30 – 19.00 Youth kumite
19.00 – 19.30 Awarding ceremonies
ADDITIONAL INFO
RULES: WKF rules (with one third place)
REGISTRATION FEE:
20 EUR per individual discipline, 35 EUR per team, cash payment at registration. Late registration 30 EUR per each individual discipline
PRIZES:
IIndividual kata & kumite medals, special prizes for winners Male Open kumite I place 500 EUR; II place 300 EUR;
III place 2 X 200 EUR
REFEREES:
Qualified referees from other countries are welcome
PROTECTING EQUIPMENT:
WKF RULES, for cadets face masks and body protectors, for juniors and seniors body protectors are compulsory
INSURANCE:
ALL COMPETITORS ENTER THIS COMPETITION AT THEIR OWN RISK AND MUST HAVE A VALID PERSONAL INSURANCE LICENCE
Liite: 2012-estonia open.pdf
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/01/26/estonia-open-2/
tammi 25 2012
Kata Pokalen Ruotsi
Kansainvälinen Katakilpailu, jossa hyviä isoja kilpailusarjoja junnuista senioreihin…
“Omatoimimatka”, johon kannattaa mennä laivalla Turusta.
Mikäli aikaa jäädä vielä sunnuntaiksi niin silloin on kataseminaari, jossa on tarjolla oppia maailman huipulta.
Liite: katatrophy-invitation2012.pdf
Liite: Soke-seminar2012.pdf
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2012/01/25/kata-pokalen-ruotsi/