Kirjoittajan kirjoitukset listana
helmi 03 2015
Lahdesta suuri joukkue edustamaan karaten nuorten EM-kilpailuihin
Karaten nuorten EM -kilpailut käydään Zürichissa 6.-8.2.2014.
Lahden Karaten kumite-edustajat nuorten EM-kilpailuihin ovat jo kokeneita konkareita: Joni Kolari ja Pyry Heiskanen ovat kumpikin osallistuneet jo viime syksynä aikuisten MM-kilpailuihin, ja siellä Joni selvitti tiensä toiselle kierrokselle ja Pyry peräti kolmannelle kierrokselle. Molemmilla on jo olemassa pistesijoituskin nuorten EM-kilpailuista. Monta hyvää päänahkaa ovat siis molemmat pojat jo aiemmin saavuttaneet. Joni osallistuu U21 -60 kg sarjaan ja Pyry U21 -84kg sarjaan.
Molempien ottelijoiden kisaviimeistelyt kärsivät hieman pienestä flunssasta, mutta nyt Joni ja Pyry ovat hyvässä iskussa. Jos kaikki menee hyvin, molemmilla on mahdollisuudet vaikka mitalitaistoon asti. Joni “Salama” Kolarin vahvimmat aseet ottelussa ovat nopeat ja ketterät jalkatekniikat sekä ennakkoluuloton taisteluasenne. Pyry “Viikinki” Heiskanen taas napsii pisteensä helpoiten ulottuvilla käsitekniikoillaan.
Kolari ja Heiskanen ovat tällä hetkellä urheilukoulussa, joka on mahdollistanut erinomaisen valmistautumisen kilpailuihin ja harjoittelun yleensä. Heidät on myös valittu edustamaan maaliskuisiin senioreiden EM-kilpailuihin Istanbuliin sekä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Islantiin huhtikuussa.
Lahden Karaten kataedustajat lähtevät nuorten EM-kilpailuhin ennätyssuurella joukolla, kaikki Suomen katasarjojen edustajat ovat Lahtelaisia. Katasarjoissa kilpaillaan vastustajia vastaan esittämällä ennaltamäärätty liikesarja, joka kuvaa taistelua kuviteltuja vastustajia vastaan.
Tuomarit arvioivat kilpailijoiden teknistätaitoa suorittaa katat oikean muodon mukaan, tekniikoiden voimantuottoa, kilpailijan taistelua ja todenmukaista toimivuutta sekä urheilullisuutta. Tuomarit äänestävät suoritusten jälkeen voittajan, joka jatkaa kilpailussa eteenpäin.
Nuorimpien sarjojen edustajia ovat 14-15 -vuotiaiden kadettisarjojen Bess Mänty tytöissä ja Björn Kulovuori pojissa. Viimeistelyleirit ja -kilpailut ovat menneet mainiosti kumpienkin osalta ja kilpailuhin lähdetään hakemaan pistesijoituksia ja kokemusta tuleviin arvokilpailuihin.
Tyttöjen 16-17 -vuotiaiden juniori katasarjaan lähtee juuri 18-vuotta täyttävä Lotta Tamminen.
Lotalle arvokilpailut ovat tuttuja ja nyt haetaan kovasta sarjasta otteluvoittoja, pistesija on realistinen kunhan ottelukaavion arvonnassa on hivenen onnea myöten. Lotta on kuluneella kaudella kärsinyt liikarasituksen tuomasta jäykkyydestä, mutta kilpailukunto on parantunut suunnitelman mukaan kisoja kohden.
Kataryhmän konkari Nea Mänty kataa alle 21 -vuotiaiden sarjassa. Sarjan edustajat ovat jo tasoltaan hyvin lähellä aikuisten tasoa ja jokainen otteluvoitto on jo hyvä saavutus. Nea lähtee kisoihin taistelemaan mahdollisimman hyvästä sijoituksesta. Nea katasi edellisenä viikonloppuna hopeaa Tallinnan Edu cupissa, joka toimi hyvänä viimeistelykilpailuna maajoukkueleirin ohella tuleviin kilpailuihin.
Lahden Karatesta lähtee edustamaan myös tyttöjen katajoukkue 14-17 -vuotiaiden sarjaan.
Katajoukkueessa joukkue (kolme kilpailijaa) suorittavat katan samaan aikaan.
Kata arvostellaan muuten samoin perustein kuin henkilökohtaisessakin katassa, mutta lisänä on joukkueen yhdenaikainen suoritus.
Mitaliotteluissa katan jälkeen lisäksi suoritetaan myös katabunkai, jossa joukkueen jäsenet esittävät realistisen taistelun toisiaan vastaan josta on nähtävissä mitä katassa tapahtuu.
Katajoukkueeseen kuuluu Bess Mänty, Pihla-Maaria Holmlund ja Heta Virkkunen. Joukkuearvokilpailu on tytöille ensimmäinen ja kilpailuhin lähdetään odottavin tunnelmin haastamaan euroopan kärkijoukkueita. Yhdenaikaisuuteen on kiinnitetty hyvin paljon huomiota treenatessa, sillä eriaikaisuus erottuu helposti joukkuekatassa ja saattaa olla hyvinkin ratkaiseva tekijä tuomareiden äänestyksessä.
Kataedustajat ovat selvinneet ilman loukkaantumisia ja harjoitukset ovat menneet odotusten mukaisesti, joten pistesijat ovat hyvinkin mahdollisia. Mitaleille tarvitaan jo erittäin hyvät ottelukaaviot ja nappisuorituksia.
Mukana kisareissulla Lahden Karatesta on myös kansainvälisenä tuomarina Pirkko Heinonen ja katamaajoukkuevalmentajana Mika Virkkunen.
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/02/03/lahdesta-suuri-joukkue-edustamaan-karaten-nuorten-em-kilpailuihin/
helmi 02 2015
Edu Cupista mitaleja
Tallinnassa käytiin karaten Edu cup josta Lahteen tuli muutama hopeamitali.
Miko Jalava sai alle 18-v. katasarjasta hopeaa.
Bess Mänty kadettien katasarjasta hopeaa sekä Nea Mänty aikuisisten katasarjasta hopeaa.
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/02/02/edu-cupista-mitaleja/
tammi 28 2015
Kamppailuareena suljettu Salppurin kisojen vuoksi
Salppurin kisat vievät treenivuorot Kamppailuareenalla.
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/01/28/kamppailuareena-suljettu-salppurin-kisojen-vuoksi/
tammi 25 2015
LAHDEN KARATELLE MENESTYSTÄ KOKORO CUPISTA
Lauantaina käytiin lasten ja nuorten karatekilpailut Hämeenlinnassa, osallistujia oli noin 160.
Karaten liikesarjassa eli katassa sarjavoittoja ropisi Lahden karatelle runsaasti. Björn Kulovuori esitti varmoja suorituksia ja otti voiton poikien kadetit 14-15v sarjassa.
Samassa ikäluokassa tyttöjen sarjassa Bess Mänty esitti myös vakuuttavasti taitojaan saaden sarjavoiton, pronssia nappasi Pihla-Maria Holmlund.
Bess osallistui myös junioreiden tyttöjen 16-17v sarjaan saavuttaen hienosti hopeaa. Samassa sarjassa Heta Virkkunen raivasi itsensä pronssille.
Poikien 16-17v sarjassa Miko Jalava voitti hienosti oman sarjansa.
Tyttöjen joukkuekatassa (Mänty, Virkkunen ja Holmlund) käytiin tasainen taistelu finaalissa, tällä kertaa tuloksena oli hopea.
Poikien 12-13v sarjassa Saku Virtanen voitti näytöstyyliin ja puhtaasti oman sarjansa.
Nuorempien sarjassa Nea Lehtinen voitti upeasti oman sarjansa tytöt 8-9v.
Tyttöjen 10-11v sarjassa hienoja suorituksia esitti Solja-Linnea Holmlund, joka voitti oman sarjansa.
Saman ikäluokan pojissa alemmat vyöt, Leevi Saario esitti varmoja otteita ja eteni finaaliin tuoden tällä kertaa hopeaa. Aleksi Kirppu taisteli myös hienosti pronssille poikien 10-11v ylemmissä vöissä.
Kumite eli karaten ottelupuolella Lahden karate nappasi kolmoisvoiton poikien10-11v, -35kg sarjassa.
Finaalissa vastassa olivat Nooa Paukkola ja Jesse Lehtinen, Nooa vei voiton. Leevi Saario pääsi keräilyiden kautta pronssiotteluun, jonka hän vei näytöstyyliin tuomaripistein 8-0.
Hienosti ja taitavalla tekniikalla Teemu Saario voitti oman sarjansa pojat 10-11v +35kg.
Tyttöjen kumitesarjassa 10-11v hopeaa nappasi Jaana Kirppu.
Poikien kadettisarjassa 14-15v -70kg pronssia sai Mikael Ranki. Samassa ikäluokassa Saku Virtanen otteli -52kg sarjassa itsensä upeasti finaaliin. Finaali oli tiukka ja päättyi tasalukemiin 4-4. Tuomariäänestyksen jälkeen voitto meni vastustajalle, mutta tuloksena kuitenkin hieno hopea.
Juniori 16-17v +68kg sarjassa Elia Juusti nappasi hopeaa.
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/01/25/lahden-karatelle-menestysta-kokoro-cupista/
tammi 20 2015
Helatorstai ei ohjattuja treenejä
Helatorstain ohjatut treenit peruttu!
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/01/20/helatorstai-ei-ohjattuja-treeneja/
tammi 20 2015
Aluekataleiri
Tervetuloa treenaamaan aluekataleirille.
Leiri koostuu kahdesta tunnin mittaisesta treenistä, joissa käydään yksityiskohtaisesti katat läpi, joten kaikki ovat tervetulleita treenaamaan tasosta riippumatta.
Perusliikeiden osaaminen on kuitenkin suotavaa…
Leirille voi osallistua myös vain toisiin treeneihin tai kumpaankin.
Leirin hinta seuran ulkopuolisilta 10 €.
Harjoiteltava kata: Gankaku
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/01/20/aluekataleiri-4/
tammi 20 2015
Aluekataleiri
Tervetuloa treenaamaan aluekataleirille.
Leiri koostuu kahdesta tunnin mittaisesta treenistä, joissa käydään yksityiskohtaisesti katat läpi, joten kaikki ovat tervetulleita treenaamaan tasosta riippumatta.
Perusliikeiden osaaminen on kuitenkin suotavaa…
Leirille voi osallistua myös vain toisiin treeneihin tai kumpaankin.
Leirin hinta seuran ulkopuolisilta 10 €.
Harjoiteltava kata: Kanku Sho
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/01/20/aluekataleiri-5/
tammi 20 2015
Aluekataleiri
Tervetuloa treenaamaan aluekataleirille.
Leiri koostuu kahdesta tunnin mittaisesta treenistä, joissa käydään yksityiskohtaisesti katat läpi, joten kaikki ovat tervetulleita treenaamaan tasosta riippumatta.
Perusliikeiden osaaminen on kuitenkin suotavaa…
Leirille voi osallistua myös vain toisiin treeneihin tai kumpaankin.
Leirin hinta seuran ulkopuolisilta 10 €.
Harjoiteltava kata: Unsu
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/01/20/aluekataleiri-6/
tammi 20 2015
Aluekataleiri
Tervetuloa treenaamaan aluekataleirille.
Leiri koostuu kahdesta tunnin mittaisesta treenistä, joissa käydään yksityiskohtaisesti katat läpi, joten kaikki ovat tervetulleita treenaamaan tasosta riippumatta.
Perusliikeiden osaaminen on kuitenkin suotavaa…
Leirille voi osallistua myös vain toisiin treeneihin tai kumpaankin.
Leirin hinta seuran ulkopuolisilta 10 €.
Harjoiteltava kata: Gojushiho Sho
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/01/20/aluekataleiri-7/
tammi 20 2015
Lahden karate ry:n sääntömääräinen vuosikokous
Tervetuloa Lahden Karaten vuosikokoukseen, päättämään tärkeistä asioista!
Jäsenmaksun maksaneilla yli 16 -vuotiailla äänioikeus.
ESITYSLISTA/KUTSU
Aika: ti 17.2.2012 klo 17.30
Paikka: Suurmäenkentän kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, 15100 LAHTI
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Esitetään asialuettelo hyväksyttäväksi kokouksen työjärjestykseksi.
- Esitetään hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikertomus edelliseltä vuodelta
- Esitetään tilit ja toiminnantarkastuskertomus edelliseltä vuodelta ja päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle
- Vahvistetaan kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio
- Määrätään yhdistyksen kurssi-, jäsen- ja harjoittelu- sekä kannattajajäsenmaksujen suuruus
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet
- Päätetään toiminnantarkastajien palkkioista
- Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja
- Valitaan yhdistyksen edustajat niihin kokouksiin, joiden jäsenenä yhdistys on
- Käsitellään johtokunnan esittämät tai jäsenten 8§:n mukaisesti vireille panemat asiat
Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2015/01/20/lahden-karate-ryn-saantomaarainen-vuosikokous/