Kulovuorelle kultaa ja pronssia Karaten Corpore Cupista

Lahden Karaten Björn Kulovuori osallistui Virossa järjestettyyn kansainväliseen Corpore Cupiin viikonloppuna. Kotiin tuomisina oli kaksi mitalia. Kulovuori voitti kadettien katasarjan (liikesarja) suvereenisti. Ensimmäisellä kierroksella häviön koki Boris Kovman ja toisella Erko Tölpt, molemmat selkein äänin 3-0. Finaalissa vastassa oli Viron Rainek Kaljulaid, joka myös koki karvaan tappion Kulovuorelle tuomariäänin 5-0. Ottelussa ensimmäisellä kierroksella kukistui Nikita Antonov. Toisella kierroksella vastassa oli luunkova Viron maajoukkue-edustaja Aleksei Ustinov, jolle Kulovuori joutui taipumaan. Ustinov meni finaaliin, jolloin Kulovuori pääsi pronssiotteluun. Siinä Mikk Ilves kukistui selkeästi pistein 4-0.

Ajankohta:
28.09.2014 – 17:30

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/09/28/kulovuorelle-kultaa-ja-pronssia-karaten-corpore-cupista/

Saku Virtaselle ja Joni Kolarille pronssia Banzai cupista

Saku Virtanen katasi kansainvälisessä Banzai Cup Openissa pronssille.

Taakse jäi niin Brittien, Tanskan kuin Saksankin mestarit kyseisessä alle 14 -vuotiainen katasarjassa, vain sarjan voittaja pystyi viemään Sakulta voiton.

 

Joni Kolari otteli alle 21 -vuotiaiden -68 kg sarjassa upeasti prossia.
Joni otteli viisi tiukkaa ottelua ja taisteli pronssia.

Onnittelut Sakulle ja Jonille.

Mukana kokemusta kartuttamassa oli myös Pyry Heiskanen, sijoittuen hienosti seitsemänneksi miesten kumiten avoimessa sarjassa.

Bess Mänty ja Pihla-Maaria Holmlund katasivat myös kadettien sarjassa, mutta vielä ei rahkeet riittäneet voittoihin asti.

Ajankohta:
22.09.2014 (All day)

 

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/09/22/saku-virtaselle-ja-joni-kolarille-pronssia-banzai-cupista/

Lahden Karaten mitalisade jatkui Finnish Open Cupista

Lauantaina käytyjen aikuisten ja junioreiden kansainvälinen kilpailumenestys sai jatkoa Lahden Karaten edustajille.

Miesten kadettisarjoista tuplamitalistiksi suoriutui Björn Kulovuori.
Miesten kadettien katasarjassa Björn raivasi tiensä finaaliin jossa vastaan tuli ruotsin kova kataaja. Tälläkertaa ruotsalainen oli todettava paremmaksi tuomariäänin 4-1 ja tyytyminen hopeamitaliin.
Björn otteli myös kadettien -70 kg sarjassa päästen keräilyiden kautta pronssiotteluun. Pronssiottelussa Björn hallitsi ottelua kokoajana ja päätti ottelun näyttävästi kolmen pisteen arvoiseen potkuun vastustajan päähän ja voitto pistein 8-0. Kotiin tuomisina kaksi arvokasta mitalia.

Björn sai myös Hunters ryhmän tukipalkinnon hienoista suorituksistaan.

Kultaa pokkasi naisten kadettien katasarjassa Bess Mänty kukistaen finaalissa näyttävästi ruotsin kovan vastustajan tuomariäänin selkeästi 5-0 kuten kaikki muutkin ottelunsa.
Saman sarjan pronssiottelu käytiin Lahden Karaten Pihla-Maria Holmludin ja Heta Virkkusen kesken, Pihla-Maria vei ottelun ja pronssimitalin varmalla suorituksellaan.

Alle 14 -vuotiaiden miesten katasarjassa Saku Virtanen taisteli hienosti kultaa voittaen finaalissa Latvian edustaja tuomariäänin 4-1. Saku osallistui myös alle 14 -vuotiaiden -45 kg sarjaan, mutta joutui toteamaan Virolaisen vastustajan paremmakseen. Vastustaja karsiutui jatkokierroksilla, joten ottelut Sakun osalta päätyivät siihen.

Kadettien -63 kg sarjassa Mikael Ranki pääsi keräilemään, mutta tie nousi pystyyn ruotsalaisen tullessa vastaa.

Ajankohta:
14.09.2014 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/09/14/lahden-karaten-mitalisade-jatkui-finnish-open-cupista/

FOC:sta useita arvomitaleja Lahden Karatelle

Lahden Karate napsi useita arvomitaleja kansainvälisistä karatekilpailuista.

Karaten Finnish Open Cup käytiin Tampereella 13.9.2014.
Lauantaina käytiin aikuisten ja junioreiden kilpailut, sunnuntaina kilpailut jatkuvat nuorempien osalta. Kilpailuihin osallistui yli 230 kilpailijaa kahdeksasta eri maasta.

Kilpailut antavat hyvää harjoittelua tuleviin aikuisten MM-kilpailuihin jotka käydään marraskuussa Bremenissä.

Lahden Karatelta MM -kilpailuihin edustamaan on valittu Joni Kolari miesten -60 kg ottelusarjaan, Pyry Heiskanen miesten -84 kg ottelusarjaan ja Ina Hämäläinen naisten katasarjaan.

Joni Kolari osallistui kolmeen henkilökohtaiseen ottelusarjaan taistellen kahdesta sarjasta mitalin.
Joni on parantunut hienosti leukavammastaan, joka esti viime kevään EM-kilpailuihin osallistumisen.

Alle 21 -vuotiaiden -78 kg sarjassa Joni dominoi kaikkia otteluitaan alusta alkaen ja toi varmoin ottein kultaa Lahteen.
Miesten -75 kg sarjassa Joni kohtasi kokeneen Eki Luukan joka antoi todella kovan vastuksen, tasainen ottelu päättyi tasapisteisiin, joka ratkaistiin tuomariäänestyksessä Jonin hyväksi. Finaalissa vastassa oli Suomen maajoukkue-edustaja Amgad Mahmoud joka sai ottelun alussa potkutekniikasta keskivartaloon johtoaseman Amgad pystyi johtamaan ottelua loppuun asti näin kultamitali lähti tällä kertaa Helsinkiin ja hopea Lahteen.
Miesten avoimessasarjassa Joni eteni semifinaaliin asti mutta joutui keskeyttämään lievän loukkaantumisen takia ottelun.

Pyry Heiskanen otteli alle 21 -vuotiaiden +78 kg sarjassa napaten hienoilla suorituksillaan kultaa. Pyry osallistui myös miesten -84 kg sarjaan hoitaen pronssia kotiin tuliaisiksi. Tuplamitalisteiksi lauantain osalta pääsivät Joni Kolari ja Pyry Heiskanen.

Miesten juniorikatasarjassa Lahden Karaten Miko Jalava eteni semifinaalista finaaliin kukistettuaan ruotsalaisen vastustajansa. Finaalissa vastassa oli toinen ruotsalainen joka tällä kertaa vei ottelun 5-0 ja Mikon oli tyytyminen hopeamitaliin.

Lahden Karaten Ina Hämäläinen taisteli tiensä keräilyiden kautta pronssiotteluun. Pronssiottelussa vastassa oli ruotsin edustaja, joka joutui tunnustamaan Inan paremmakseen tuomariäänin 5-0 ja näin Pronssia Lahteen.

Naistenjuniori katasarjassa Lahden Karaten Lotta Tamminen raivasi tiensä pronssiotteluun kukistaen suomalaiset vastustajat. Pronssiottelussa Lotta sai vastaansa ruotsalaisen kataajan, jonka Lotta voitti vahvoin ottein 5-0.

Miestenkatasarjassa Lahden Karaten Oliver Kuisma eteni aina pronssiotteluun, jossa ruotsalainen vastusta vei mitalin harmillisesti tuomariäänin 4-1.

Ajankohta:
13.09.2014 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/09/13/focsta-useita-arvomitaleja-lahden-karatelle/

Onnistuneet Ystävyyskisat avasivat kilpailukauden

Sunnuntaina 7.9.2014 kisattiin Lahden Kamppailuareenalla Lahden Karaten, Lohjan Kamppailukeskuksen ja Tapanilan Erän karatejaoksen väliset ystävyyskilpailut.

Kilpailuihin osallistui reilu 30 kilpailijaa 13 eri sarjassa. Sarjat kilpailtiin niin sanottuina pooleina, jolloin jokainen kisaaja sai kokemusta useammasta ottelusta ja katojakin saatiin nähdä jokaiselta useampi.

Ennen kilpailujen aloittamista Tapanilan Erän Maija Laaksonen (3. dan) ohjasi junnuille yhteisharjoitukset. Olipa hienoa katsoa, kun juniorit keskittyivät harjoitteisiin ja kuuntelivat ohjaajaa tarkasti. Harjoitusten jälkeen kisaajilla oli mahdollisuus tankata energiavarastot tarjolla olleella lämpimällä aterialla. Kilpailuiden toimitsijat olivat myös saaneet aamun aikana päivityksen säännöistä ja opastuksen toimitsijan tehtäviin. Varsinaiset kilpailut saatiinkin käytyä läpi parissa tunnissa. Tähän tietysti auttoi suuresti korkeatasoiset tuomarit, joita kisoihin oli saatu suurin joukoin. Päätuomareina toimi aikuistenkin kansainvälisillä arvokisatatameilla tuominneet Pirkko Heinonen ja Maija Laaksonen.

Tunnelma kisapaikalla pääsi alkujännityksen jälkeen nousemaan todella korkeaksi, kun kisaajat, huoltajat ja vanhemmat kannustivat omia seuralaisiaan ja kavereitaan rohkeasti. Ihana oli myös nähdä kuinka kilpailijat antoivat toisilleen hyvää palautetta onnistuneista suorituksista. Jokaiselle kilpailijalle jaettiin upeat diplomit ja kisoja varten tilatut uudet karateheijastimet. Sarjojen parhaimmiston palkintokaappiinkin saatiin taas täytettä, kun upeat pokaalit matkasivat kotiin kisakasseissa junnujen mukana.

Kilpailujärjestäjien toivuttua kisaväsymyksestä, alamme suunnittelemaan ensi vuodelle uusia kisoja. Näin onnistuneelle tapahtumalle on helppo luvata jatkoa.

Ajankohta:
10.09.2014 – 20:45

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/09/10/onnistuneet-ystavyyskisat-avasivat-kilpailukauden/

Kulovuorelle kaksi pronssia Budo Nord Karate Open -kilpailusta

Lahden Karaten kilpailukausi alkoi räväkästi, kun Björn Kulovuori toi tuplamitalit viikonloppuna Ruotsin Kristianstadissa käydystä kansainvälisestä karatekilpailusta. Kulovuori osallistui kilpailuun seuran ainoana edustajana. Kilpailussa oli kaikkiaan n. 300 osallistujaa, kaukaisimmat jopa Japanista asti.
Kadettien katasarjassa Kulovuori sai ensimmäisellä kierroksella vastaansa ruotsalaisen maajoukkue-edustaja Dennis Petreskin, jolle hän joutui taipumaan lipuin 2-3. Petreski meni finaaliin, joten Björn pääsi keräilyihin. Siellä vastaan tuli Tanskan Mads Hierala, jonka Björn kukisti selkeästi lippuäänin 4-1. Pronssiottelussa Tanskan Martin Lok kärsi murskatappion (5-0), ja tuloksena Björnille pronssimitali. Ottelussa kadettien -70 kg sarjassa Kulovuori taisteli myös tiensä pronssille.
Tulevana viikonloppuna Lahden Karate suuntaa laajalla edustuksella Tampereelle Finnish Open Cup – kansainväliseen kilpailuun, johon on odotettavissa lähes 160 kilpailijaa kahdeksasta eri maasta.

Ajankohta:
07.09.2014 – 18:30

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/09/07/kulovuorelle-kaksi-pronssia-budo-nord-karate-open-kilpailusta/

KARATELIITON KUMITE JA KATARYHMÄN HAASTAJAOHJELMA 2020

KARATELIITON KUMITE JA KATARYHMÄN HAASTAJAOHJELMA 2020

Kenelle: 12- 17 vuotiaille (Kadetit, Juniorit) uusille, ei vielä ryhmissä oleville nuorille

Tavoite: Tavoitteena on se, että haastajaryhmään kuuluvat nuoret harjoittelevat seuroissaan oman valmentajansa ohjauksessa ja vanhempiensa kannustamana ja tukemana monipuolisesti ja riittävän paljon, jotta heillä on mahdollisuus kehittyä maajoukkueurheilijoiksi ja kansainväliselle huipputasolle.

Haastajaohjelman tavoitteena on tunnistaa nämä nuoret urheilijat ja heidän valmentajansa sekä tukea heitä heidän toiminnassaan. Tämä työ tehdään mitä suurimmassa määrin seuroissa ja oman henkilökohtaisen valmentajan ohjauksessa.

Ketkä: Haastajaryhmään mukaan pääsemisen kriteerit perustuvat ensisijaisesti harjoittelumääriin ja harjoittelun laatuun ja monipuolisuuteen.

Harjoituspäiväkirjan pitäminen on ehdoton edellytys mukaan pääsemiseksi. Toki myös kilpailumenestyksellä ja tavoitteellisuudella on merkitystä. Muita vaatimuksia mukaan pääsemiseksi on aktiivinen kilpaileminen sekä kotimaassa että ulkomailla.

Haku: Haastajaohjelmaan haetaan Karateliiton kaavakkeella. Hyväksytyille hakijoille pidetään katselmus Karateliiton maajoukkueleirin yhteydessä kumite la 22.11.2014 ja kata su 23.11.2014

Hakuaika 1.10.2014 mennessä. Valmennustyöryhmä valitsee katselmukseen kutsuttavat 1.11.2014 mennessä.

Mitä: Haastajaryhmälle Karateliitto tulee tarjoamaan toiminnallista tukea

Suoraa rahallista tukea haastajaryhmälle tai heidän valmentajilleen ei sisälly tähän ohjelmaan.

Mahdollisia karatekan tai valmentajan matka- tai majoituskuluja ei myöskään korvata.

· Mahdollisuutta soveltuvin osin osallistua maajoukkueelle järjestettäviin koulutustilaisuuksiin ja leireihin.

· Haastajaryhmälle omia viikonloppuleirejä 1-2 kertaa vuodessa.
· Haastajaryhmä kutsutaan mukaan Pajulahden leirille omakustannushintaan. Ohjelma on osittain yhteinen maajoukkueen kanssa.

· Urheilijoiden, valmentajien ja heidän seurojen välistä yhteistyötä pyritään kehittämään.
· Haastajaryhmän urheilijoita voidaan tarpeen ja soveltuvuuden mukaan kutsua mukaan maajoukkueen toimintaan

· Haastajaryhmään pääseminen on askel kohti maajoukkuetta
· Kaikkiin haastajaryhmän tilaisuuksiin ovat tervetulleita mukaan myös heidän henkilökohtaiset valmentajansa

· Itse haastajaohjelma ja sen toiminta kehittyy matkan varrella.

Hakemus haastajaohjelmaan sähköpostitse osoitteeseen valmennus@karateliitto.fi

viestin aihe :Haastajaohjelma Kumite tai Kata/ oma nimi

Ajankohta:
01.09.2014 (All day)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/09/04/karateliiton-kumite-ja-kataryhman-haastajaohjelma-2020/

Juhlaleirin tunnelmia

Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettiin Lahden Karaten 35 -vuotisjuhlaleiri jonka valmentaksi saimme Sensei Junior Lefeverin Belgiasta.

Leirille osallistui yhteensä lähes sata suomalaista karaten harrastajaa joista suurin osa kuului Suomen karaliiton maajoukkueeseen.

Leiri oli todella antoisa ja opetus todella arvokasta varsinkin kilpailullisesta näkökulmasta katsottuna.

Opetuksessa korostui tekniikoiden toteuttaminen mahdollisimman tehokkaasti ja räjähtävästi ilman ylimääräisiä liikkeitä.
“Perustekniikan” osaaminen ja harjoittaminen oikein on yksi tärkeimpiä asioita niin katassa kuin kumitessakin.

Sensein sanoma ja opetus oli ettei kataa ja kumitea pidä eriyttää liiaksi, kummissakin pätee täysin samat perusperiaatteet ja kummatkin ovat vain osa karatea.

Kataharjoittelussa käytiin paljon katabunkaita läpi, jolla varmistetaan tekniikoiden tarkoituksen ymmärtäminen ja vältetään tekniikan “esittäminen” ilman että tekemisessä välittyy taistelu ja katan ymmärrys.
Kata on taistelua kuten kumitekin, tekniikoiden valmistuminen sekä voimantuotto pitää tapahtua räjähtävästi “heti”.

Kumiteharjoituksissa painotettiin tekniikan ulottuvuutta, lantion sekä ylävartalon kääntämistä pitkälle niin että keskivartalon ja jalkojen tuki säilyy koko tekniikan ajan.

Ylimääräisten askelien/liikkeiden poistaminen niin että liike(hyökkäys/puolustus) on välittömästi valmis ja jalkojen tuki säilyy aina jolla varmistetaan jatkotekniikoiden(tai puolustaminen) tekeminen hyvästä asennosta.

Takajalka pitää seurata etujalkaa välittämästi, jolloin on valmius jatkaa hyökkäystä tai vaikka vaihtaa liikkeen suuntaa.

Linjan siirroilla on tärkeä yhteys hyökkäyksen sekä puollustamiseen onnistumiseen. Hyökkäys oikeasta kulmasta/suunnasta vaikeuttaa vastustajan puollustamista ja helpottaa hyökkäyksen osumista kohteeseen.

Hyökätessä yhdistelmätekniikalla ei saa nousta ylös suoralle jalalle vaan pysytään alhaalla, jotta liike saa jatkuvuutta kun pystytään ponnistamaan tarvittaessa koukistuneen jalan avulla. Suoralla jalalla ei voi ponnistaa…

Tekniikoiden toteuttaminen “oikean perustekniikan” pohjalta takaa maksimaalisen voiman- ja nopeudentuoton hallitusti, jolloin ottelussakaan tuomareiden ei tarvitse miettiä oliko tekniikka pisteen arvoisesti suoritettu.

Omia mietteitä leirin annista:

Perusharjoittelu oikein antaa edellytykset menestyä niin katassa kuin kumitessakin, joten malttia tekniikoiden/perustekniikan harjoitteluun niin että tekniikat pystytään suorittamaan oikein ja sen jälkeen lisätään vauhtia ja räjähtävyyttä kun tekniikka pysyy hallussa. Toistomäärien pitää olla suuria ja aina oikein tehtyjä, jotta ajan kuluessa tekeminen siirtyy “lihasmuistiin” ja tulee suoritettua optimaalisesti aina.

Tekniikoiden suorittamista tulee nopeuttaa mahdollisuuksien mukaan tarkoittaen ajotusta, ylimääräisten askeleiden poistamista, turhia hakuja/liikeitä karsien.

Kriittisyyttä tekniikoiden suorittamiseen ja keskivartalon tukeen, Hara(keskivartalo/vatsa, keskipiste) on tekniikan keskus, joka antaa räjähtävän impulssin kumpaankin suuntaan: jalat(tatami) ja kädet(lyönnissä kohteeseen asti) toisin sanoen ylös- ja alaspäin.

Lahden Karatella on erinomaiset edellytykset kehittää tulevia huippukilpailijota ja karatekoja, koska Sensei Junior Lefeverin opetus oli pääpiirteittäin täysin samaa mitä olemme jo oppineet useamman vuosikymmenen ajan Sensei Kiiskilän ja Helmisen ansiosta, nykyisen valmennusvaliokunnan jatkaessa samalla linjalla.

Kun tekniikat tehdään maksimaalisella voiman ja nopeuden tuotolla sekä hallinnalla niin samat fysikaaliset säännöt pakottavat niiden tekemisen tietyllä tavalla tyylisuunnasta riippumatta.

Toivon leirillä olleiden ottavan oppia tekniikoiden oikein suorittamisesta ja panostamista perusasioihin, jonka jälkeen on helppo jatkaa kohti suurempia tavoitteita.

Uskon ja toivon että tulemme jatkossakin saamaan arvokasta oppia Sensei Junior Lefeveriltä ja pystymme järjestämään useampia vastaavia leirejä.

Ajankohta:
29.08.2014 (All day)

 

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/09/01/juhlaleirin-tunnelmia/

Uudet kurssit alkavat

Ajankohta:
31.08.2014 (All day)30.09.2014 (All day)
Sijainti:
Suurmäen Kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, 15110 Lahti ja Salinkallion koulu

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/08/20/uudet-kurssit-alkavat/

Kirkkonummi Karate Open

Ajankohta:
27.09.2014 – 08:1517:30
Sijainti:
Keskustan väestönsuoja, Kirkkotallintie 3, 02400 Kirkkonummi

Ilmoittaudu myClubiin.

Kilpailupaikka:
Kirkkonummen keskustan väestösuoja, Kirkkotallintie 3, Kirkkonummi
Punnitus ja ilmoittautuminen:
la klo 8.15 – 9.15 kilpailupaikalla
Aikataulu:
klo 8.15- 9.15 ilmoittautuminen ja punnitus
klo 9.00 tuomaripalaveri
klo 9.30 huoltajapalaveri
klo 9.50 kilpailijoiden esittely
klo 10.00 kilpailut alkavat
KILPAILUSARJAT:
KATA & KUMITE
Naiset (yli 18v.)
Junnut 12-13v. tytöt & pojat
Miehet (yli 18v.)
Junnut 10-11.v tytöt & pojat
Juniorit 16-17v. tytöt & pojat
Junnut 8-9v. tytöt & pojat
Kadetit 14-15v. tytöt & pojat
Junnut 7-8v. tytöt & pojat
Joukkuekata tytöt ja pojat 12-13v sekä 14-17v
Huom!
Ilmoita pituus, paino ja vyöarvo ilmoittautuessa.
7-9v. junnuille on myös pyykkipoikaottelusarjat
Järjestäjä pidättää oikeuden sarjamuutoksiin!

Ilmoittautuminen myClubiin ennen 20.09.2014
Ei jälki-ilmoittautumisia!

Maksut:
Osallistumismaksu on 30€ /sarja. Seuraavat sarjat maksavat 10€ /sarja
Kilpailumaksun suoritus:
Kirkkonummen karateseura Sokuto Ry,
Sampo FI97 8000 2539 2854 85
Lisätietoja kohtaan: Kirkkonummi Karate Open.

Seura maksaa MM-ryhmäläisten osallistumiset muut itse.

Kilpailuun osallistuminen:
Kilpailuun osallistuvan tulee esittää kilpailupaikalla:
·
Tosite kilpailumaksun suorittamisesta
·
Dokumentti kilpailulisenssin voimassaolosta
Säännöt:
WKF:n kilpailusäännöt, sekä juniorisääntötulkinnat sovellettuna.

Liite:  2014-KIRKKONUMMI KARATE OPEN.pdf

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://www.lahdenkarate.fi/2014/08/05/kirkkonummi-karate-open/

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää lahdenkarate.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent lahdenkarate.fi-site activities. ----

Sulje/Close