Välillä on kotosalla keinot vähissä kun yrittää selviytyä normaaleista askareista…
Joskaan tilanne kotona ei juuri nyt ole se tavanomaisin, sillä vaimollani onkin tällä hetkellä neljä hoidettavaa: 3,5 -vuotias tyttäremme Lara ja kaksikuukautiset kaksoistyttömme Jade ja Xena, sekä nyt minä vielä lisäksi.
Ennen leikkausta kipu oli jo sen verran laantunut että apukeinoja kotona liikkumseen jo löytyi, konttorituoli onkin yllättävän kätevä laittaa kipsatun polven alle ja sitten vain liuttaa toisella jalalla eteen päin. Tällä tavoin saa kädet vapaaksi ja pystyy jotain tekemäänkin…
Eilen tasan viikko loukkaantumisen jälkeen oli leikkaus phks:ssa päiväkirurgisella, joka sekin oli mielenkiintoinen kokemus. Leikkauspöydälle kipuamisen jälkeen asennettiin ekg-anturit ja verenpaineen mittausvälineet kiinni. Koneet piipasivat koko ajan matalaa sykettäni, kun asetuksia ei saanut alle 30 lyöntiä/min. Verenpaine oli koko leikkauksen ajan hyvä ja muutoinkin tajunta pysyi normaalina koko operaation ajan, joten ainakin keskustelua pystyi seuraamaan. Valitettavasti ei ollut monitoria josta olisi nähnyt leikkauksen.
Selkäydinpuudutus sai jalat täysin tunnottomaksi, jonka jälkeen kirugi pystyi suorittamaan toimenpiteen. Revenneen jänteen takaisin venytys ja parsiminen takaisin kiinni. Kuuleman mukaan leikkaus onnistui hyvin ja paraneminen hyvään kuntoon on todennäköistä.
Tunto alkoi palautumaan jalkoihin n. kolmetuntia leikkauksen jälkeen ja sitten pääsikin keppien kanssa vähän syömään sillä olihan viimekerrasta jo kulunutkin 15 tuntia.
Kotiutus ja lepoa muutama päivä jalka ylhäällä… Tästä se taas lähtee.
Kahden viikon päästä tarkistukseen, jossa tikit otetaan pois ja vaihdetaan kipsi sellaiseen jossa nillkka on 90 asteen kulmassa ja sillä voikin jo harjoitella kävelemistä kipsikengän kanssa. Uusi kipsi onkin ilmeisesti seuraavat neljä viikko paras kaverini.
-Aina mennään kipua kohti-
