VIIMEINKIN Suomessa ja kotona! Nautin todella puhtaasta juomavedestä, lämpimästä suihkuvedestä, puhtaasta vessasta ja hyväntuoksuisesta ruoasta, jota en tosin vielä ole voinut juurikaan syödä.
Marokon matka oli elämys monin tavoin -muttei kylläkään myönteinen. Kilpailutapahtumakin oli hyvin erilainen EM:iin verrattuna. Erilaiset kulttuurit toivat paljon väriä tapahtumaan, ja valitettavasti näin paljon sellaisiakin lieve-ilmiöitä, jotka eivät mielestäni kuulu urheiluun -ainakaan karateen. Uskonto näyttäytyy myös yllättävän vahvana, onneksi ei tällä kertaa liiaksi. En ole myöskään tottunut niihin erikoisiin huomionosoituksiin, joita osakseni sain.
Nähtävyyksille olisi matkapäivien aikana riittänyt aikaa, mutta valitettavasti en löytänyt oikein mitään nähtävää. Kaupunkikävely paikallisissa basaareissa muuttui melkein juoksuksi -sen verran kiire oli pois mädän kalan hajusta ja kärpästen peitossa olevien lihojen ja leivonnaisten luota. Kerjäläisten ja kuapustelijoiden määrä ei myöskään mieltä ylentänyt. Kaupungilla liikenteen seassa liikkuminen oli muutenkin melkoinen selviytymistarina. Liikkennesääntöjä ei näyttänyt olevan, tai ainakaan niitä ei noudatettu. Ihmiset puikkelehtivat autojonojen ja -rivien välissä, kadun ylitys onnistui rohkeuden ja juoksunopeuden sallimissa rajoissa.
En ole vieläkään parantunut, tauti tuli takaisin, kun lopetin paikallisen lääkityksen. Useita päiviä sairastaneena ei ollut paras mahdollinen aika antaa parastaan tuomarina, mutta selvisin kuitenkin kunnialla, ja sain kilpailun jälkeen diplomini. N. 10:lle kollegalle ei käynyt yhtä hyvin. He olivat osallistuneet myös kurssille ja läpäisseet sen, mutta kilpailun aikana oli tullut virheitä, joten he eivät sitten lopulta saaneetkaan suorittamaansa lisenssiä. Kilpailupäivät venyivät kokonaisuudessaan n. 10-11 tunnin mittaisiksi. Itse kun en ollut finaaleissa, niin päivän istumissaldoksi kertyi 7-8 tuntia. Tuona aikana pääsin päivittäin tatamille tuomariksi 0-5 kertaa. Eli tuomariosaamisen lisäksi vaaditaan kärsivällisyytä, hyviä istumalihaksia ja paljon vettä, jotta pysyy virkeänä.
Kilpailullisesti paras suomalaismenestyjä oli meidän Joni Kolari. Hän pääsi peräti keräilyihin asti, ja taisteli katassa upeasti ensikertalaiseksi. Erityisesti tuollaisissa maissa korostuu valmentajien ja huoltajien merkitys. Ohjausta tarvitaan kaikissa asioissa, jo paljon ennen kuin edes kilpailutilanteeseen päästään. Suomen iso joukkue joutui pärjäämään kahden valmentajan voimin, vaikka tekemistä olisi ollut varmasti kahdelle lisää, jos olisi haluttu saada paras mahdollinen hyöty irti. Itselleni yllätys oli, että arabimaat veivät mitalit useissa sarjoissa. Koviksi maiksi nousivat Algeria, Qatar, Tunisia, Marokko ja Egypti. Toki Japaniin ja Eurooppaankin tuli mitaleita. Pohjoismaista ainoat mitalit taisivat olla ottelusta Norjalle hopea ja Tanskalle kaksi pronssia.
