Subscribe to:
Julkaise syötteitä

Joni Kolari taisteli pistesijoille Espanjan Guadalajarassa

Lahden Karaten Joni Kolari taisteli upeasti Espanjan Guadalajaran Serie A –kilpailun miesten -60 kg sarjassa. Sarjaan osallistui huikeat 115 maailman huipputason urheilijaa. Kolari pääsi arvalla suoraan toiselle kierrokselle, jossa hän päihitti Brasilian Rafael Nascimenton pistein 2-1. Kolmannella kierroksella Jonia vastaan asettui Ranskan Faycal Abbad, joka kärsi niin ikään tappion Jonin viedessä voiton ensimmäisen pisteen edulla. Seuraavalla kierroksella lohkon finaalipaikasta käydyssä ottelussa voiton vei Belgian Michael Dasoul tuomariäänin 3-2 ottelun päätyttyä tasapisteisiin. Belgialainen meni lopulta finaaliin, jolloin Kolarille aukesi tie seuraavana päivänä käytyihin keräilyotteluihin. Vastassa oli Portugalin Ribeiro Nunels. Joni hävisi tiukan ottelun niukasti yhdellä pisteellä. ”Vastustaja oli ihan voitettavissa, mutta en päässyt samaan taisteluvireeseen kuin edellisenä päivänä”, Joni kuvaa tuntemuksiaan.

Ajankohta: 
12.02.2018 - 20:00
Käyttäjän Mika kuva

Suurmäen Kamppailuareena suljettu pe 23.2.- ti 6.3.2018

Treenejä seuraaville ryhmille 23.2.-7.3.2018

Viimeiset treenit torstaina 22.2.2018, perjantaina ei ole treenejä!

Lahden Kamppailulajikeskuksessa, Sammonkatu 6.

Ti 27.2. alasalissa MM-ryhmä klo 16:00 - 17:30
Ke 28.2. alasalissa MM-ryhmä kumite klo 17:30-19:00
To 1.3. alasalissa MM-ryhmä klo 16:00 - 17:30
Pe 2.3. yläsalissa ylemmät junnut ja aikuiset klo 17:30-19:00
Ti 6.3. alasalissa MM-ryhmä klo 16:00-17:30

Ajankohta: 
01.02.2018 (All day) - 06.03.2018 (All day)

Lahden Karatelle mitaleja Suomi-Cupin Tawastia Open osakilpailusta

Viikonloppuna kamppailtiin Hämeenlinnassa Karaten Suomi-Cupin osakilpailu Tawastia Open.
Lahden Karaten iskujoukko kahmi 7 mitalia.
Lahden karaten kumitekonkari Joni Kolari taisteli voittoon miesten -67 kg sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Seitokain Harvey Blanco, ja ottelu päättyi suvereeniin Kolarin 8-0 voittoon. Toisessa ottelussa vastassa oli Sporstkaraten Jani Karkulainen. Kolari voitti ottelun 4-2 ottaen näin hienosti sarjan kultaa.
Kirkkaimman kultamitalin voitti myös juuri U14 tyttöjen kata sarjaan noussut Nea Lehtinen .
Poikien U14 -45kg kumitesarjassa Nooa Paukkola eteni varmoin ottein finaaliin, jossa vastassa oli Lohjan karateklubin Jesse Aaltonen. Tiukka finaali päättyi ensimmäisen pisteen edulla Nooan voittoon. Samassa sarjassa keräilyotteluiden kautta pronssia voitti Leevi Saario.
Ensimmäistä kertaa tyttöjen U16 kumitesarjassa kilpaillut Enni Lydman taisteli tiensä finaaliin.

Ajankohta: 
27.01.2018 - 21:30
Käyttäjän Mika kuva

Kamppailuareen suljettu Salppurin kisat

Ajankohta: 
23.02.2018 - 21:30 - 07.03.2018 - 16:30
Sijainti: 
Kamppailuareena

Tatamien purku 23.2.2018
Tatamien takaisin laittaminen 7.3.2018

Lahden Karatelle menestystä Estonian Openista ja Tanskan Ishoj Cupista

Karatentäyteinen kisaviikonloppu tuotti hienoa menestystä Lahden Karaten urheilijoille. Tanskan avoimessa kansainvälisessä Ishoj Cupissa Joni Kolari taisteli räväkästi pronssille kovatasoisessa miesten alle 60 kg:n sarjassa, jossa oli peräti 19 osallistujaa. Ensimmäisessä ottelussa Joni voitti Ruotsin Alashi Mohamadin näyttävästi pistein 10-0 ennen täyttä aikaa. Seuraavalla kierroksella kaatui isäntämaa Tanskan Lucas Busk. Semifinaalissa vastaan asettui kokenut arvokisamitalisti Tanskan Casper Lidegaard. Tiukka ottelu päättyi ilman suorituspisteitä, ja tuomariäänestyksen tuloksena Joni hävisi finaalipaikan. Pronssiottelun Joni jälleen voitti Irlantilaista vastaan pistein 2-1.

Ajankohta: 
21.01.2018 - 13:45

Salikilpailuista kuusi mitalia

Alueellisena yhteistyönä neljän seuran kesken (Lahden Karate, Tapanilan Erä, Lohjan Kamppailukeskus ja Seitokai) säännöllisesti järjestettävät salikilpailut pidettiin tällä kertaa Helsingissä Tapanilan Erän salilla. Kilpailuihin osallistui n. 60 kilpailijaa. Lahden Karaten joukkue oli vain neljän aloittelevan kilpailijan kokoinen, mutta sitäkin iskukykyisempi. Ensimmäisiin kilpailuihinsa osallistunut Otto Jeskanen taisteli tuplakultaa voittaen kaikki kataottelunsa puhtaasti tuomariäänin 3-0. Oton ensimmäinen kumiteottelu meni tiukaksi taisteluksi, kun hän tasatilanteessa 7-7 lopulta voitti ottelunsa senshulla (ensimmäisen pisteen etu). Finaalipaikasta käyty ottelu sujui Otolta jo näytöstyyliin, kun hän päihitti vastustajansa ylivoimaisella 8 pisteen erolla ennen täyttä aikaa. Finaalin Otto voitti myös selkeästi pistein 5-0.

Ajankohta: 
03.12.2017 - 20:15

Lahden Karate oli tyly kisaisäntä 13 mitalillaan

Lahden Karate järjesti viikonloppuna perinteisen Katana-shiai –karatekilpailun. Totuttuun tapaan järjestävä seura oli myös menestynein 13 mitalillaan.

Seuran pienin ja pippurisin osallistuja Nea Lehtinen toi seuraan tuplakultaa voittaen rohkealla asenteellaan ja selkeillä suorituksillaan sekä ottelu- että katasarjansa (10-11v.).
Veljensä ja seurakaveri Jesse Lehtinen voitti myös 14-17- vuotiaiden katasarjan ja sai ottelusarjassa hopeaa. Jesse Lehtinen edustaa Suomea ottelussa tulevissa Nuorten EM-kilpailuissa Sochissa helmikuussa 2018.

Uusi tulokas, kisojen ensikertalainen Veeti Huuskonen näytti taistelijanlahjansa saaden peräti kolme mitalia. Veeti voitti poikien (8-9v.) toisen ottelusarjan, ja sai toisesta ottelusarjasata pronssia. Myös katassa Veeti taituroi hopealle.

Enni Lydman voitti 12-13 –vuotiaiden ottelusarjansa selkeällä piste-erolla. Katassa Enni sijoittui hopealle.

Ajankohta: 
25.11.2017 (All day)
Käyttäjän Mika kuva

Lahden Karatelle 11 mitalia Porin Karhukarate kilpailuista

Lauantaina 11.11.2017 käytiin Suomi Cupin viimeinen osakilpailu Porissa.

Päivän tiennäyttäjä oli totuttuun tapaan Jesse Lehtinen. Jesse voitti alle 14-vuotiaiden katasarjan ja alle 14-vuotiaiden -55 kg ottelusarjan, lisäksi hopeaa alle 16-vuotiaiden katasarjasta. Jesse varmisti näin myös Suomi Cupin voiton. Suomi cup koostui viidestä kilpailusta joista voitoista kertyi pisteitä.
Lahden Karate voitti myöskin seurojen osalta Suomi Cupin.

Muita mitalisteja oli Enni Lydman naisten alle 14-vuotiaiden +50 kg ottelusarjan ja alle 14-vuotiaiden katasarjasta hopeaa.

Nea Lehtinen voitti alle 12-vuotiaiden tyttöjen katasarjan ja sai pronssia ottelusarjasta.

Teemu Saario sai hopeaa alle 16-vuotiaiden -57 kg ottelusarjasta.

Nooa Paukkola voitti alle 14-vuotiaiden -45 kg sarjan Leevi Saarion ollessa pronssilla.

Olivia Hahl sai pronssia tyttöjen alle 12-vuotiaiden alempien vöiden katasarjassa.

Ajankohta: 
11.11.2017 (All day)
Käyttäjän Mika kuva

Joulutauko

Ajankohta: 
20.12.2017 - 08:45 - 07.01.2018 - 23:45
Sijainti: 
Suurmäen Kamppailuareena, Suurmäenkatu 4, Lahti

Joulutauko treeneistä keskiviikkona 20.12. ei treenejä, jatkuu maanantaina 8.1.2018.

Käyttäjän Mika kuva

Muutoksia treeniaikoihin

6.11. astuu voimaan uudet harjoitusajat maanantain ja perjantain osalta.

Junnu kelta -oranssit siirtyvät 18:15-19:30 ajalle.
Aikuisten ylempien treenit maanantaisin ja perjantaisin klo 19:30-21:00.

Perjantaisin kelta -oranssit ja junnu ylemmät vyöt treenaavat yhdessä.

Katso uudeta ajat liittestä tai Treenit välilehdestä.

Ajankohta: 
19.08.2017 (All day)