Subscribe to:
Käyttäjän Mika kuva

Tähtiseura

Tähtiseura

Suomalainen urheilu loistaa tähtiseurassa

Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa.

Tähtimerkin saaneet seurat muodostavat Tähtikuvion, joka loistaa kirkkaampana kuin tähdet yksinään. Tähtikuviossa jokainen voi urheilla ja liikkua omalla tasollaan ja kohti omia tavoitteitaan yhä suuremman taustatuen avulla.
Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille jäsenille sekä heidän lähipiirilleen ja tukijoille.

Tähtimerkki on osoitus modernista, ketterästä ja inhimillisestä toimintatavasta, joka sopii kaikille liikkujille. Se vastaa erilaisten liikkujien tarpeisiin, mutta myös kehittyy heidän mukanaan. Entistä laajempi tuki mahdollistaa paitsi liikunnan säilymisen osana ihmisen eri elämänvaiheita, myös alustan kehittyä huippu-urheilijaksi.

Tähtimerkki

Tähtimerkki on Olympiakomitean ja lajiliiton myöntämä tunnus urheiluseuralle, joka täyttää määritetyt laatutekijät kohderyhmänsä osalta.

Osa-alueita on kolme: lapset ja nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilijat.

Vihreä Tähtimerkki luovutetaan lasten ja nuorten, punainen aikuisten ja sininen huippu-urheilun Tähtiseuralle.

Kaikkien kolmen osa-alueen laatuseura saa tunnustuksena täyden kolmivärisen Tähtimerkin.