Subscribe to:

Karate

Karate on budo- sekä urheilulaji että itsepuolustusmenetelmä. Karaten avulla on erittäin hyvä ylläpitää ja parantaa yleiskuntoa, sillä siinä kehittyvät kehon kaikki osat. Harrastuksen aloitusvaiheessa harjoittelijan ei tarvitse olla välttämättä hyvässä fyysisessä kunnossa, kaikki osa-alueet paranevat harjoituksen myötä. Karaten harrastaminen kehittää niin henkistä kuin fyysistäkin puolta. Kestävyys, nopeus, voima, liikkuvuus ja tasapaino paranevat aktiivisen harrastamisen myötä. Kaikenikäiset voivat harrastaa karatea. Karate on taitolaji ja vain harjoitus voi tehdä mestarin. Hyvin harjoitellut karateka, pystyy harjaantuneita taitojaan käyttämällä voittamaan huomattavasti voimakkaammankin vastustajan. Itsepuolustus on osa karatea. Karatessa on satoja itsepuolustustekniikoita, joita harjoittelemalla pystyy käyttämään vastustajan liikkeet ja hyökkäykset omaksi edukseen. Karate on myös kilpailulaji. Kata ja kumite. Karatessa kilpaillaan katassa eli ennalta määrätyn liikesarjan esittämisessä kuviteltuja vastustajia vastaan sekä kumitessa eli ottelussa.

KATAKILPAILUSSA kilpaillaan vuorotellen vastustajan kanssa suorittamalla kata, joita tuomarit arvostelevat päättäen kilpailijoiden paremmuuden. Katassa arvostellaan tekniikan puhtautta, toimivuutta, voimantuottoa sekä räjähtävyyttä.

KUMITEOTTELIJAT ottelevat toisiaan vastaan. Ottelijat saavat pisteitä tehokkaista ja puhtaista lyönneistä ja potkuista. Hyökkäykset päähän pysäytetään juuri ennen vastustajaan osumista, jotta vammoilta vältyttäisiin. Karateharjoituksissa käytetään valkoista puuvilla-asua, housuja ja takkia, joka on japaniksi "gi". Karate -gi antaa mahdollisuuden vapaalle liikkuvuudelle väljyytensä ansiosta. Karaten harrastajat jaetaan vyöasteisiin taitojensa mukaan. Alemmat vyö-asteet ovat kyu-asteita, joiden jälkeen seuraavat mustan vyön dan-asteet. Suomessa on laajimmin käytössä viiden kyu-arvon järjestelmä. Aloittelijan vyö on valkoinen. 5. kyu käyttää keltaista, 4. kuy oranssia, 3.kyu vihreää, 2.kyu sinistä ja 1.kyu ruskeaa vyötä. Ruskean vyön jälkeen alkavat mustan vyön dan-arvot 1.dan -asteesta ylöspäin.

KARATEN HISTORIA Karaten ja muiden budolajien juuret löytyvät kaukaisesta historiasta. Kaakkois-Aasian munkit kehittivät aseettomia taistelutaitoja, koska aseiden käyttö oli heiltä kielletty. Shaolin-temppelissä munkkien taistelutaitoa harjoitettiin Munkki Bodhidharman opetuksessa ja myöhemmin taistelutaidon vielä kehittyessä se sai nimen Shaolin. Tämä taistelutaito kulkeutui okinawalaisten mukana Ryukyu-saarille, missä se sekoittui saaren omiin taistelumenetelmiin. Aseeton taistelu korostui, kun saarelaisilta kiellettiin aseiden käyttö. Näin syntynyttä aseetonta taistelua alettiin kutsua nimellä "kiinalainen käsi". Okinawalta Japaniin modernin karaten vei Gichin Funakoshi joka muutti nimen tarkoittamaan tyhjää kättä. Näin karaten filosofia korostui nykyiseen muottiin korostamaan mielen ja kehon hallintaa.

SENSEI FUNAKOSHI Japaniin karate varsinaisesti saapui vasta 1920-luvun alussa kun Gichin Funakoshi järjesti uuden lajin näytöstilaisuuksia. Karaten suosio kasvoi pian ja Funakoshi jäi Japaniin ammattimaiseksi opettajaksi. Sensei Gichin FunakoshiSensei Gichin FunakoshiFunakoshin oma Shotokan-tyyli sai seurakseen lukuisia muita karaten tyylisuuntia, muiden mestareiden seuratessa hänen opetusmenetelmiään. Eurooppaan ja Aasiaan karate levisi 50-luvulla ja Suomeen vuonna 1967, joten laji on vielä varsin nuori. Kattojärjestömme Suomen Karateliitto on perustettu vuonna 1969. Nykyisin suomessa on useita eri tyylisuuntia, ja samankin tyylisuunnan sisällä löytyy useita ryhmittymiä. Jokaisella on omat erityispiirteensä ja toimintatapansa, mutta silti olemme kaikki ”yhtä suurta perhettä”. Nykyaikaisessa karatessa on säilynyt vanhat perinteet ja kurinalaisuus vaikka oppeja on otettukin nykyaikaisesta urheiluvalmennuksesta. Kilpakaratessa urheilijan on parannettava fysiologisia ominaisuuksiaan joissa apuna käytetään muista urheilulajeista ja urheiluvalmennuksesta saatua tietoutta, mutta tärkeimmän osan harjoittelusta muodostaa itse karatetaitojen sekä mielen kehittäminen.

LiiteKoko
historia.ppt340.5 Kt