Subscribe to:
Julkaise syötteitä

Lahden Karate kahmi mitaleita Kirkkonummen kansallisista

Viikonloppuna järjestettyyn Kirkkonummen kansalliseen karatekilpailuun osallistui n. 130 kilpailijaa 18 eri seurasta. Lahden Karaten 8 urheilijan joukkue kahmi yhteensä 14 mitalia, joista 8 oli kultaisia. Päivän mitalirohmu oli Pihla-Maaria Holmlund, joka voitti katassa sekä naisten- että juniorisarjan kaikki ottelunsa puhtaasti tuomariäänin 3-0. Pihla-Maaria taisteli itsensä pronssille myös junioreiden -56kg ottelusarjassa.
Tuplakultaan ylsi myös Jesse Lehtinen, joka voitti sekä 12-13 –vuotiaiden kata- että ottelusarjansa. Ottelusarjan finaalissa Jesse kohtasi seurakaveri Nooa Paukkolan. Tiukan finaalin vei voitokseen tällä kertaa Jesse Nooan saadessa hopeaa. Myös katasarjassa Jessen huima kehitys näkyi tyylipuhtaina suorituksina, jotka toivat suvereenin sarjavoiton.

Ajankohta: 
25.09.2016 - 18:30

Lahden Karatelle upeaa menestystä Berliinin Banzai-cupissa

Viikonloppuna oteltiin Saksassa karaten Banzai Cup Open. Osallistujia kilpailussa oli toista tuhatta ympäri maailmaa. Joni Kolari aloitti urakkansa miesten alle 60kg sarjassa kohdaten armenialaisen Erik Gevorgyanin. Kolari meni ottelussa 3-0 johtoon, mutta armenialainen onnistui tasoittamaan kolmen pisteen arvoisella potkulla päähän. Ottelun päätyttyä tasatilanteeseen, äänestivät tuomarit Kolarin voittajaksi selvin äänin 5-0. Semifinaalissa Kolarin vastaan asettui saksan Denys Kucherenko. Tämäkin ottelu ratkaistiin tuomariäänin, jotka Kolari vei 5-0. Finaalissa vastassa oli moninkertainen arvokisamitalisti Unkarin Döme Szegedi. Unkarilainen johti alussa 1-0, mutta Kolari onnistui tasoittamaan ottelun loppupuolella. Kovan kamppailun päätteeksi tuomarit äänestivät Kolarin voittajaksi äänin 4-1.

Ajankohta: 
19.09.2016 - 21:30

perjantain harjoitukset peruttu

Ajankohta: 
26.08.2016 - 16:00
Sijainti: 
Kamppailuareena

Perjantain 26.8 junioreiden harjoitukset sekä kumiteharjoitukset on peruttu.

Kauden avauskilpailu Seitokai Challenge

Viikonloppuna kilpailtiin syksyn kisakauden avaavassa Seitokai Challengessa Helsingissä. Kilpailijoita oli runsaasti Suomesta, Baltiasta ja jopa Nepalista asti. Lahden karatesta mukana oli 11 urheilijaa.

Päivän avasi naisten katasarja, jossa Bess Mänty ja Pihla-Maaria Holmlund etenivät puhtain 3-0 voitoin aina semifinaaliin asti. Mänty oli tällä kertaa parempi ja eteni finaaliin, jossa vastaan asettui Tapanilan Erän Noora Marttila. Bess vei voiton tästäkin hienosti 3-0 ja otti sarjasta kultaa. Holmlund nousi keräilyjen kautta pronssille, voittaen pronssiottelussa Kirkkonummen Sara Salmivaaran. Alle 18 -vuotiaiden tyttöjen katasarjan finaalissa vastakkain olivat niin ikään Bess Mänty ja Pihla-Maaria Holmlund. sarjavoitto meni Bessille, ja hopea Pihla-Maarialle.

Ajankohta: 
22.08.2016 - 16:30

Alueotteluleiri

Ajankohta: 
02.12.2016 - 18:15 - 21:00
Sijainti: 
Kamppailuareena

Alueotteluleiri

Ajankohta: 
21.10.2016 - 18:15 - 21:00
Sijainti: 
Kamppailuareena

Alueotteluleiri

Ajankohta: 
23.09.2016 - 18:15 - 21:00
Sijainti: 
Kamppailuareena

alueotteluleiri

Ajankohta: 
02.09.2016 - 18:15 - 21:00
Sijainti: 
Kamppailuareena

Kulovuorelle kaksi hopeaa Tallinnan Budo-cupissa

Viikonloppuna Tallinnassa käytyyn Budo Cup –kansainväliseen karatekilpailuun osallistui 500 kilpailijaa kahdeksasta maasta. Kadettien +70kg sarjassa Kulovuori voitti kauden päätöskisassa kaikki vastustajansa ja päätyi finaaliin Valko-Venäjän Yahor Taberkoa vastaan. Tiukka finaali kääntyi Björnin tappioksi, mutta lopputuloksena kuitenkin hopeaa. Björn osallistui myös Suomen joukkueeseen, johon kuuluivat lisäksi Nurmijärven Shotokanin Tuomas Suur-Inkeroinen, Ylöjärven Karateseuran Miska ja Miikka Salonen ja Hämeenlinnan Karateseuraa edustava Miko Mantere. Vastassa ollut Viron ja Venäjän yhteisjoukkue osoittautui tällä kertaa vahvemmaksi, ja Suomelle kotiin tuomisena joukkuehopea.

Ajankohta: 
22.05.2016 - 20:30

Tanskan PM-kisoista useita mitaleita Lahteen

Viime viikonloppuna ratkottiin karaten Pohjoismaiden mestaruudet Tanskan Aalborgissa. Kilpailuihin osallistui Pohjoismaiden lisäksi Viro, Latvia ja Liettua. Suomen 31-henkisestä joukkueesta 8 edustajaa oli Lahden Karatesta. Valmentajana Lahdesta oli mukana Tuomo Heinonen ja tuomarina Pirkko Heinonen.

Saku Virtanen osallistui kadettipoikien katasarjaan. Ensimmäisellä kierroksella vastassa oli Ruotsin EM-kilpailuissakin edustanut Neo Siambalis, jonka Saku voitti varmoin ottein 4-1. Toisella kierroksella Tanskan Peter Garleth kaatui suvereenisti tuomariäänin 5-0. Finaalissa Saku kohtasi Ruotsin hallitsevan mestarin Vincent Caronin, voittaen hänet vahvalla ja taidokkaalla esityksellään selkeästi 4-1. Saku Virtanen sai uurastuksestaan palkkioksi pohjoismaiden mestaruuden.

Ajankohta: 
09.04.2016 (All day)